Ranska kieltää kiertävien sirkusten villieläimet, minkkitarhauksen sekä delfiinien ja miekkavalaiden pitämisen delfinaarioissa
Vastaavia kieltoja on jo nyt voimassa paikallisesti eri puolilla Ranskaa. Nyt määräykset koskevat koko valtiota, kunhan ne joskus astuvat voimaan.Ranska ilmoitti tiistaina kieltävänsä asteittain kiertävien sirkusten villieläimet, minkkitarhauksen sekä delfiinien ja miekkavalaiden pitämisen delfinaarioissa, kertoo The Local -verkkosivusto.
Maan kolme delfinaariota eivät enää saa kasvattaa tai hankkia uusia delfiinejä tai miekkavalaita. Epäselvää on, koskevatko kiellot huvipuistoja, joissa järjestetään petolintunäyttelyitä.
Ympäristöministeri Barbara Pompili selittää kieltoja sillä, että ihmisten asenteet villieläimiä kohtaan ovat muuttuneet.
Pompili sanoi, että hallitus aikoo tarjota sirkuksille ja delfinaarioille jopa 8 miljoonan euron avustuspaketin, joka auttaa heitä sopeutumaan kieltoihin.
Ministeri ei kuitenkaan suoraan kerro, milloin kiellot astuvat voimaan. Aikatauluksi kuitataan "tulevina vuosina".
Ranskan turkistarhaajat vastustavat tarhauskieltoa voimakkaasti.
Jo nyt noin 400 Ranskan paikallisneuvostoa on asettanut alueilleen erilaisia villieläinten pitoa koskevia kieltoja.
The Local -sivuston mukaan ranskalaisissa sirkuksissa on tällä hetkellä noin 500 villieläintä.
The Local: France to ban wild animals in travelling circuses
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

