Poliisivoimista revitään tuntuvia säästöjä
Poliisihallinnon uudistamista pohtinut työryhmä esittää liikkuvan poliisin lakkauttamista ja paikallispoliisin hallinnollisten yksiköiden määrän vähentämistä 24:stä 11:een.
Niin sanotulla Pora III -hankkeella tavoitellaan 25–30 miljoonan euron säästöjä, jotka otetaan vähentämällä poliisin yksiköitä. Näin säästetään päälliköiden ja apupäälliköiden virkoja. Lisäksi säästöjä kerätään hallinnon tehtäviä vähentämällä sekä lukumääräisesti vähemmistä toimitiloista.
Tarkat linjaukset tehdään syyskuun aikana, kun ensin on järjestetty kuulemistilaisuuksia ympäri maata.
Uudistuksia on määrä sovittaa käytäntöön vuoden 2014 alusta.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) muistuttaa, että poliisin määrärahoissa on 69 miljoonan euron alijäämä, josta ainakin 30 on katettava säästöin.
”Säästämme seinistä. Vain hallintoa keskitetään. Täytyy muistaa, että poliisi ei istu vain seinien sisällä vaan on liikkeessä ja partioi”, hän perusteli työryhmän esitystä.
Liikkuvan poliisin lakkauttaminen ei ole sisäministerin mukaan ongelma.
”Osaaminen ei katoa minnekään, vaan sama henkilötyövuosimäärä säilyy. Liikennevalvonta siirtyy vahvempien poliisilaitosyksiköiden kontolle. Paikallispoliisi hoitaa jo nyt yli puolet liikennevalvonnasta.”
Muutoksista päättää eduskunta. Keskustelusta on ennakoitavissa värikästä, sillä hallituksen rivit hajosivat heti tuoreeltaan työryhmän esitysten tultua julki.
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) asettui yksiselitteisesti liikkuvan poliisin tueksi. Hän katsoo, että liikenteenvalvonta voitaisiin kokonaan jättää siihen erikoistuneelle liikkuvalle poliisille.
Samoin SDP:n kansanedustaja, entinen sisäministeri Kari Rajamäki kritisoi esitystä, joka hänen mukaansa romuttaa rakenteet liikkuvan poliisin lisäksi Keskusrikospoliisin (KRP) järjestäytyneen rikollisuuden ja kansainvälisen rikollisuuden torjumiselta.
KRP:n toiminta esitetään keskitettäväksi päätoimipaikan Vantaan lisäksi neljälle poliisilaitokselle nykyisten 11 toimipisteen sijaan.
Oppositiopuolueen perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalen, joka on työskennellyt Helsingissä poliisina parikymmentä vuotta, katsoo liikkuvan poliisin lakkauttamisen lopettavan raskaan liikenteen valvonnan.
Hän myös ennakoi lisää onnettomuuksia. ”Kun valvonta vähenee, ajavat rekkakuskit ylipitkää päivää huonosti kuormatuilla autoilla. Käytännössä venäläisten rekkojen valvonta on ollut liikkuvan poliisin alla.”
Packalen myös pelkää paikallispoliisin yksiköiden vähentämisen johtavan toiminta-aikojen pitenemiseen ja paikallistuntemuksen heikentymiseen.
Liikenneministeri Kyllönen peräsi Ylen haastattelussa reippaampia henkilöstösäästöjä ylemmästä poliisihallinnosta alueiden sijaan.
”Paikallispoliisi ja valtakunnalliset yksiköt ovat vasaran alla. Liikkuva poliisi on jo vähentänyt 22 prosenttia omasta johdostaan, samaa ei voi sanoa sisäministeriön poliisiosastosta ja poliisihallituksesta”, Kyllönen sanoi.
Työryhmä esittää, että poliisihallituksen resursseja vähennetään 20 prosenttia 150 henkilötyövuoteen.
Uusi Suomi kertoi toissa viikolla, että työryhmän ehdotus ei kuitenkaan aiheuta muutosta poliisihallinnon resursseihin, kun sitä vertaa vuonna 2009 tehtyyn uudistukseen.
Tuolloin alueiden määrä putosi 90:stä nykyiseen 24:een. Nyt piirejä vähennetään vielä yli puolet lisää.
Vaikka hallinnollisia yksiköitä on vähemmän, toiminnan laajuus pysyy samana.
Poliisihallituksen työn määrä ei ole suoraan suhteessa hallinnollisten yksiköiden määrään, työryhmän puheenjohtaja Kauko Aaltomaa puolusteli hallinnon resurssien säilymistä.
Aaltomaa on sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö.
KAIJALEENA RUNSTEN
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
