
Pilvinen ja lauha sää jatkuu lähipäivinä, vain Lapissa on selvemmin pakkasta
Joulukuun 6. on kansanperinteessä tärkeä vuoden lopun säätä ennakoiva päivä.Sää jatkuu melko lauhana erityisesti etelässä. Tänään lauantaina etelässä ja lännessä sataa ajoittain vettä, illalla sade on melko jatkuvaa. Keskivaiheilla maata sataa illalla ja sunnuntaiyönä myös räntää ja lunta. Pohjoisen pakkassäässä lumisade on melko vähäistä, mutta seassa on satunnaisesti myös jäätävää tihkua.
Joulukuun 6. on kansanperinteessä tärkeä vuoden lopun säätä ennakoiva päivä: millainen ilma on Nikolauksena, sellaista on koko joulukuu.
Sää jatkuu tasaisen harmaana lähes koko maassa, lähinnä Lapissa pilvipeite voi välillä rakoilla. Kuva: Ilmatieteen laitosSunnuntaina päivällä maan etelä- ja keskiosan yllä oleva sadealue hajoaa hiljalleen ja jättää jälkeensä lähinnä vesi- ja lumikuuroja. Pilvipeite voi hieman rakoilla Itä-Lapissa ja Koillismaalla, tällöin pakkanenkin voi kiristyä, muualla maassa on pilvistä ja lauhaa.
Myös alkuviikolla sadealueita kulkee Suomen yli tasaiseen tahtiin. Etelään ei niistä kuitenkaan juuri lunta saada, maan keski- ja pohjoisosassa lumipeite sen sijaan vahvistuu hieman, maanantai-iltaan mennessä ehkä paikoin noin 10 senttiä.
Ensi viikon lopussa sää mahdollisesti muuttuu kylmemmäksi myös etelässä ja lumisateen mahdollisuus kasvaa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologejaSiirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


