BBC: Operaatio Itä-Aleppon evakuoimiseksi on alkanut
Operaation aluksi Punainen Risti aikoo hakea kaupungista 200 haavoittunutta. Paikallisen tietolähteen mukaan evakuointi jatkuu hyökkäyksestä huolimatta.
Aikeet Aleppon kapinallisosien evakuoinniksi jäivät keskiviikkona toteutumatta, koska taistelut alueella jatkuivat. LEHTIKUVA/AFPSyyriassa operaatio Itä-Aleppon asukkaiden evakuoimiseksi on alkanut, kertoo Punainen Risti BBC:n mukaan. Sovinto evakuoinnista saavutettiin aamulla.
Operaation aluksi Punainen Risti aikoo hakea kaupungista 200 haavoittunutta. Ambulanssi- ja linja-autosaattue on nähty matkalla kaupungin itäosiin.
Kapinallistaistelijoiden ja siviilien oli määrä poistua kaupungista jo eilen, mutta tulitauko ei pitänyt. Syyrian hallinnon joukot valtasivat kapinallisilta lähes koko Itä-Aleppon tällä viikolla neljän vuoden sotimisen päätteeksi.
Syyrian valtiollinen tv kertoi aiemmin tänään, että 4 000 kapinallista perheineen on tarkoitus evakuoida Aleppon itäosista tämän päivän kuluessa. Syyrian viranomaiset ovat luvanneet taata kaupungista poistuvien kapinallisten turvallisuuden.
Syyrian hallituksen puolella taistelevat joukot ovat ampuneet ambulansseja, jotka ovat lähteneet Itä-Alepposta, kertovat syyrialaiset aktivistit muun muassa CNN:n ja AP:n mukaan.
Saattueessa oli siviilejä, CNN kertoo.
Ainakin yksi on kuollut ja neljä haavoittunut, evakuoinnissa mukana ollut Hamzah al-Khateab kertoi CNN:n mukaan. Hänen mukaansa evakuointi jatkuu hyökkäyksestä huolimatta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
