ravit Venice vielä tappioitta
Kuopiolainen nostokoneyrittäjä Heikki Korhonen on saavuttanut raviurheilun saralla useita suurkilpailuvoittoja. Hän ei aja kilpailuissa itse, mutta hän on vuosien mittaan kasvattanut sekä löytänyt lahjakkuuksia, jotka on valmentanut menestyksiin.
Tämän kauden 3-vuotisikäluokassa Korhosella on peräti kolme kärkikaartiin laskettavaa ravuria, joista Venice lähtee lauantain Tammakriteriumiin seitsemän startin jälkeen tappiottomana.
Karsintavaiheessa tappio oli jo lähellä, kun alussa tuli erittäin paha laukka. Tuomaristo joutui tutkimaan laukan pituutta vielä lähdön jälkeenkin, mutta päätös oli hurjan juoksun tehneelle Venicelle suosiollinen.
Finaalissa ei ole varaa edes pieneen erheeseen, mutta Venice on ollut viimekertaista yllätyslaukkaa lukuun ottamatta luotettava menijä ja toiminut moitteettomasti kaikissa tilanteissa.
Tammakriterium päättää Tampereen Teivossa ravattavan kierroksen, jonka alkupää vaikuttaa aika selkeältä. Jokaisessa lähdössä on vain muutama kunnollisen voittomahdollisuuden omaava hevonen, eikä merkkejä kannata kuluttaa liiaksi tässä vaiheessa.
Pitkän tauon jälkeen kaikki kolme starttiaan hoidellut Masahiro saa haastajadivisioonassa parhaan haasteen Relax Axilta, jolla on sisempi lähtörata. Seppo Markkula otti tuntumaa Relax Axiin jo Porissa, jossa voitto irtosi johtohevosen rinnalta. Relax Ax avaa auton takaa napakasti ja saattaa päästä johtopaikalle, mikä antaisi sille etulyöntiaseman Masahiroon nähden.
Hyvin lähtevät Turbo-Usko ja Aatteli ovat suomenhevosten saman sarjan perusmerkkejä. Niiden lisäksi kupongilta on syytä löytyä vahvassa kunnossa kilpaileva Saaga S, jonka juoksu viimeisimmässä Mikkelin startissa meni pahasti pieleen.
Teivon oman erikoiskilpailun finaalin suosikit ovat takarivissä. Karsintavaiheessa tasonsa löytänyt Funny Farm ottaa mittaa Rim Bay Gabrielista, joka on tehnyt Risto Airaksiselle siirryttyään tasaisen vahvaa jälkeä. Kesäkuun lopussa juoksusta tuli aivan liian raskas, mutta yleensä pieni kiertelykään ei haittaa.
Airaksisella on hyvä sauma myös Tammer-ajossa, mikäli Madame Sisu selvittää voltin nelosradan kunnialla. Madame Sisu vaikuttaa väsymättömältä tammalta, joka tykkää tasaisen reippaasta menosta.
Minna Moilasen hoivissa parantanut Viva Arrow ravasi Lahdessa samalla kolmen kilometrin matkalla SE-ajan, joten pitkästä matkasta ei ole sille haittaa. Ari Moilanen saattaa johtoon päästessään vastata Madame Sisulle. Takamatkan avoimen tason hevosilla on tekemistä tammakaksikon kukistamisessa.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 3 Masahiro, 2 Relax Ax (4, 5)
2. lähtö: 8 Aatteli, 2 Turbo-Usko, 4 Saaga S (3, 10)
3. lähtö: 10 Rim Bay Gabriel, 9 Funny Farm (6, 3)
4. lähtö: 8 Irwin, 10 Ponnen Onni, 9 Jonnan Emeritus, 6 Sakustian, 3 Morgoli, 11 Metkutus, 12 Keisar, 1 Aki-Vei (14, 15)
5. lähtö: 4 Madame Sisu, 2 Viva Arrow (15, 6)
6. lähtö: 2 Rainbow Zet, 9 Doug Careliano, 6 Bluehill’s Hero (5, 4)
7. lähtö: 3 Venice (1, 2)
2 x 3 x 2 x 8 x 2 x 3 x 1 = 576 riviä = 28,80 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 30 Toto75
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Vamos Kemp/Teemu Okkolin 2100 14,7a 19 700 1/14,7a 2/15,1a 4/15,1a 9/15,8a
2 Relax Ax/Seppo Markkula ’’ 15,0a 12 710 5/17,6 2/15,0a 6/16,6ax 1/17,2
3 Masahiro/Ari Moilanen ’’ 13,8a 15 700 2/20,3a 1/14,7a 1/14,8a 1/13,8a
4 Kansas Neva/Kim Åkerlund ’’ 15,1a 19 950 8/15,8a 3/18,0a 2/15,4a 1/18,0a
5 Zenita H/Mikael Östman ’’ 14,3a 19 304 2/16,1a 4/15,6a 1/15,8a 1/17,3a
6 Mimosa Thumper/Tommi Kylliäinen ’’ 15,0a 18 545 1/17,0a 8/17,0 5/16,0a T 24.7.
7 Sign Of Victory/Antti Teivainen ’’ 14,4a 16 680 1/17,1a -a hpl 7/15,8x 1/16,9a
8 Da Vinci Laukko/Antti Laukkonen ’’ 15,4a 18 602 2/17,4 3/17,4 6/16,9a 3/17,3
9 An-Crater/Peter Lindroos ’’ 13,6a 17 980 1/21,2a 5/13,6a 5/19,8L 3/15,6a
10 Hot Boy Go/Arto Laaksonen ’’ 14,2a 18 230 2/15,8a 10/16,7a 6/17,4a 9/21,0a
11 Mohawkee/Tapio Perttunen ’’ 15,0a 19 080 7/16,3a 2/15,0a 7/18,5 3/16,1a
12 Poissa ’’
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Rallan Hurmuri/Teemu Okkolin 2100 27,3a 20 110 1/27,5 hpl 1/29,2a 6/26,3
2 Turbo-Usko/Kim Åkerlund ’’ 25,8a 16 200 1/27,5a 1/25,8a 1/28,7 2/29,2a
3 Karttuva/Peter Lindroos ’’ 23,9a 16 810 2/25,5a 2/23,9a -a k 3/29,3a
4 Saaga S/Matti Nisonen ’’ 26,6a 17 260 5/25,8 1/27,0a 2/26,6a 8/26,2x
5 Turossi/Hannu Hietanen ’’ 26,8a 16 590 1/33,0a 9/32,9x 4/28,9a 1/30,6a
6 Pystö/Harri Koivunen ’’ 27,0a 14 680 8/27,0a 1/29,8 -a hpl 6/29,5a
7 Jennyn Ystävä/Timo Tuominen ’’ 23,6a 17 840 9/25,7a 3/24,2a 7/28,4x 3/26,0
8 Aatteli/Harri Kotilainen ’’ 24,8a 12 100 1/28,3a 1/24,8ax 1/27,5 6/27,0
9 M.V. Vinteli/Ari Moilanen ’’ 25,0a 14 535 14/41,5x 3/25,5a 1/25,0a 5/29,3
10 R.R. Veera/Kyösti Ahonen ’’ 26,2a 18 090 hpl 3/28,2x -a k 2/24,8
11 Tilun Veto/Antti Ala-Rantala ’’ 26,6a 17 890 4/27,1 8/26,0 2/27,3 2/26,3
12 Virin Santeri/Timo Toiviainen ’’ 26,5a 15 980 6/26,5ax 4/26,8a 2/27,4a 3/28,4ax
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Sing For Ever/Antti Ojanperä 2100 15,5a 6 380 -a hpl 2/17,2a 2/15,5a 3/15,8a
2 Speedy Lane/Kari Venäläinen ’’ 16,0a 6 940 1/17,4a 1/16,0a 2/17,7 4/16,6a
3 Will Amirall/Teemu Okkolin ’’ 14,5a 7 260 2/16,3 5/14,5a 6/16,7a T 24.7.
4 Stone Capes Joy/Seppo Markkula ’’ 15,5a 8 490 2/18,5 2/15,5a 4/15,9a -a hpl
5 Olivia Pepper/Ari Moilanen ’’ 15,3a 10 300 9/18,0 9/16,9a 2/16,0a 1/16,3a
6 Absolute Ruler/Harri Koivunen ’’ 15,9a 11 260 1/18,3a 1/16,0a 2/15,9a 2/16,5a
7 BWT Erne/Esa Holopainen ’’ 14,9a 12 380 6/15,3a 3/16,1a 3/15,2a T 24.7.
8 Hit Avalanche* (SE)/Antti Teivainen ’’ 13,5a 14 495 6/18,3a -a hpl -a hpl 1/15,3a
9 Funny Farm/Harri Kotilainen ’’ 14,6a 11 500 -a hll -a hpl 4/17,4 1/14,6a
10 Rim Bay Gabriel/Risto Airaksinen ’’ 14,6a 11 510 hlo2/14,8a 8/15,7a 1/15,1a 1/15,0a
11 Lord Seger/Peter Lindroos ’’ 15,0a 13 320 1/20,5 4/16,1a 2/15,0a 2/15,3a
12 Simb Lex Luthor (SE)/Tapani Salojensaari ’’ 15,2a 16 754 2/15,2a 1/16,8 6/15,4a 3/15,5a
4. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Tampere
1 Aki-Vei/Arto Laaksonen 2100 26,0 30 490 3/26,0a 3/28,2x -a hpl 10/26,0x
2 Sekottaja/Seppo Markkula ’’ 25,1 34 385 11/27,5ax 5/24,5a 7/30,4 T 24.7.
3 Morgoli/Harri Koivunen ’’ 26,2 32 460 8/25,0ax 2/26,2 1/26,6ax 7/26,6a
4 Raisu Jussi/Mika Forss ’’ 25,3 36 944 6/26,4a 15/27,6x 9/25,3 9/25,9
5 Pulun Pilke/Jukka Kolkka ’’ 26,6 39 330 4/30,1 6/26,8 3/27,3 4/25,9a
6 Sakustian/Juha Utala ’’ 26,1 30 200 2/24,4a 2/25,5a -a hpl -a hpl
7 Tähti-Viiva/Jorma Luhanko ’’ 26,1 21 442 6/26,2a 3/25,7a 8/31,5x H 25.7.
8 Irwin/Ari Moilanen ’’ 26,9 32 680 5/27,9x 5/25,5ax 1/25,4a 2/24,7a
9 Jonnan Emeritus/Janne Haapiainen ’’ 24,9 33 570 1/23,4a 2/m26,7 6/26,5a 4/m25,3
10 Ponnen Onni/Mikko Huttunen 2120 25,6 42 140 1/28,8 -a hpl 3/25,3a 2/25,6x
11 Metkutus/Juha-Matti Paavola ’’ 24,5 61 250 3/24,4a 5/24,0a hlo3/24,0a 2/24,5
12 Keisar/Kari Venäläinen ’’ 24,8 70 270 2/24,7ax 6/24,0a 3/25,7a 2/23,8a
13 Poppuli/Pertti Puikkonen ’’ 25,1 49 500 6/26,4 3/24,7ax 8/24,7a 9/25,4
14 Feelis/Jouni Törmänen ’’ 25,2 69 780 5/28,0a 9/25,2 1/27,6 1/28,2
15 Petros/Teemu Okkolin ’’ 24,3 69 229 4/25,9 3/24,3 5/25,8a -a hpl
16 Korven Voitto/Antti Teivainen ’’ 24,8 45 385 9/26,7a 3/27,7 6/26,4 2/28,0
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Tampere
1 Lily Hooligan/Ilkka Korpi 3100 15,3 40 480 7/17,1x 5/14,7a 3/15,3 3/16,2
2 Viva Arrow/Ari Moilanen ’’ 15,6 33 830 3/15,4a 1/13,8a 1/15,6 2/12,1a
3 Roly Bear* (SE)/Matti Nisonen ’’ 14,9 40 412 2/18,3a 11/16,7a 9/18,1x 2/18,0a
4 Madame Sisu (SE)/Risto Airaksinen ’’ 15,0 37 873 5/14,9ax 2/14,1a 1/14,5a 1/14,0a
5 Night Love (SE)/Heikki Hietanen ’’ 15,6 45 801 2/16,2 1/17,5a 6/15,6 2/13,8a
6 Costatantisoldi (SE)/Hannu Hietanen ’’ 16,1 29 610 1/16,7a hpl -a hll 1/16,5a
7 Born In Birdland/Harri Koivunen ’’ 16,3 48 512 -a hpl 12/17,8 3/14,0a 2/14,8a
8 Albino Star/Hannu Torvinen 3120 15,9 79 410 5/13,7a 5/16,0a 5/14,2a 1/16,0a
9 Vickwire/Juha Utala ’’ 13,1 108 700 7/13,4a 1/13,8a 1/15,9 -a hpl
10 Mönster (DK)/Mika Forss ’’ 13,9 159 147 6/14,9a 8/13,6a 4/13,1a Tk 23.7.
11 Sanda Spirit (SE)/Esa Holopainen ’’ 12,8 322 896 hyl6/14,0a 7/14,6a 4/13,0a 9/13,5a
12 G. Moll (SE)/Antti Teivainen ’’ 13,8 192 178 hpl 3/14,7a 1/17,9 6/16,5x
13 Quick Profit (CA)/Jeroen van Craen ’’ 14,4 144 069 11/17,2 6/14,5a 6/17,3 10/16,8
14 Racerstina (SE)/Kari Venäläinen ’’ 13,8 136 003 5/17,2 4/17,7L -a hpl 2/16,3a
15 Felix Pro/Tommi Kylliäinen ’’ 15,5 164 567 5/15,4ax 2/15,5 3/12,9ax 1/12,6a
16 Antonio Duo/Pekka Korpi ’’ 15,0 195 480 1/16,7 1/13,8a 6/15,5a Tk 23.7.
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Lucky Twotwo/Henri Bollström 2100 13,8a 76 300 5/16,9a 4/15,9a 3/14,8a 7/13,8a
2 Rainbow Zet/Mikael Kopola ’’ 13,5a 77 305 2/15,9a 4/15,3a 1/15,0 1/15,1a
3 Cassoulet (US)/Niko Jokela ’’ 12,8a 86 252 10/17,1a 6/16,5a 8/13,1a 5/16,3
4 Nice Brozo (SE)/Kari Venäläinen ’’ 13,4a 84 571 6/14,3a 0 6/16,3 hlo8/17,1
5 Dojana Komp (SE)/Mika Forss ’’ 13,6a 58 459 hpl 5/15,1a 7/16,1a H 25.7.
6 Bluehill’s Hero/Antti Teivainen ’’ 12,5a 59 820 2/13,6a 7/13,2a 1/16,7a 5/12,7a
7 Tannerman Can (US)/Tuomas Korvenoja ’’ 12,0a 85 665 5/17,2a 11/15,5a 1/14,6a 11/15,9a
8 Montalbano/Peter Lindroos ’’ 12,9a 87 580 4/12,9a 3/16,0a 10/16,2a Tk 23.7.
9 Doug Careliano/Ville Tonttila ’’ 13,3a 53 490 3/13,6a 4/14,0a 9/13,3a -a hpl
10 Kiikku’s Lordi/Juha Utala ’’ 12,5a 74 060 3/14,7ax 5/15,9 4/14,1a 10/13,3a
11 Absolutfin* (SE)/Kari Rosimo ’’ 12,3a 70 633 8/18,0L 6/12,7a 5/18,4 5/17,1a
12 Alice Laukko/Harri Koivunen ’’ 12,6a 82 850 2/14,2a 5/13,5a 5/15,9a 6/13,8a
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 BWT High Voltage/Ari Moilanen 2100 14,8a 17 744 4/16,1a 3/15,5a 3/16,0a 1/14,8a
2 Chantal De Veluwe/Tommi Kylliäinen ’’ 15,8a 6 130 5/17,9 2/16,4a 1/15,8a 1/16,0a
3 Venice/Mika Forss ’’ 15,9a 32 600 1/18,0a 1/17,4a 1/15,9a 1/16,3ax
4 Bestia Nyx/Esa Holopainen ’’ 16,0a 3 520 7/20,0a 6/17,0 9/18,9ax 2/16,0a
5 Deepa Duo/Pekka Korpi ’’ 16,3a 4 482 2/18,2 3/18,0 3/15,5 2/16,3ax
6 BWT Juggler/Jeroen van Craen ’’ 16,3a 9 685 8/17,9a 11/18,9a 3/17,9a 3/16,3a
7 Moonlight Cloud/Kai Kulhoranta ’’ 15,4a 5 900 hll 8/19,4 13/24,3x 4/15,4a
8 Red Fire Princess/Anssi Nurminen ’’ 15,7a 3 850 2/16,7a 3/15,7a 7/16,7a 4/16,4a
9 Bosses Lily/Antti Teivainen ’’ 15,1a 5 800 2/19,0 1/16,1 11/21,8ax 2/15,1a
10 Super Mantariina/Iikka Nurmonen ’’ 15,1a 4 907 6/15,8 2/17,9 8/16,7a 3/15,1a
11 Bebina/Heikki Hietanen ’’ 16,0a 3 431 1/17,6a 2/17,3 4/16,0a 3/16,0a
12 Ranch Let Me Fly/Harri Koivunen ’’ 16,3a 2 320 7/17,5a 10/19,0a 5/18,2 4/16,3a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
