Kokoomuksen Häkkänen päätti: Tuomioistuinvirasto sijoitetaan Vantaalle
Tuomioistuinviraston sijaintipaikaksi halusi yli kymmenen kaupunkia eri puolilta Suomea.Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on päättänyt, että vuoden 2020 alusta toimintansa aloittava tuomioistuinvirasto sijoitetaan Vantaalle. Tuomioistuinviraston sijaintipaikaksi ilmaisi kiinnostuksensa yli kymmenen kaupunkia eri puolilta Suomea.
Viraston tulee olla hyvin saavutettavissa tuomioistuinkaupungeista ja erityisesti tärkeimmistä sidosryhmistä kuten ministeriöistä, keskusvirastoista ja eduskunnasta.
Pääkaupunkiseudulla sijaitsee valtaosa tuomioistuimista kuten molemmat ylimmät tuomioistuimet, kaikki erityistuomioistuimet sekä maan suurimmat käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeudet ja niiden henkilöstöstä.
Asiantuntijatoimikunta selvitti viraston toimintakyvyn kannalta parasta sijaintia vuonna 2017 ja piti selvästi parhaana pääkaupunkiseutua. Ministeri Häkkänen käynnisti uudet selvitykset sijaintipaikasta vuonna 2018. Näissä selvityksissä parhaaksi sijaintipaikaksi nousi Vantaa.
"Tuomioistuinvirastolla rakennetaan vielä vahvempi palomuuri poliitikkojen ja tuomioistuimien väliin. Kansalaisten oikeusturvan ja yhteiskuntajärjestyksen ydinpilarina on vahva luottamus tuomioistuimiin", Häkkänen sanoo.
"Viraston ja sitä kautta tuomioistuimien toimintakyvyn ja taloudellisen tehokkuuden pitää olla paras mahdollinen. Asiantuntijaselvityksissä Vantaa oli paras sijaintipaikka."
Sijaintipaikan arvioinnissa huomioitiin erityisesti, uudistus on toteutettava kustannustehokkaasti lisäämättä tuomioistuinten kuluja. Tuomioistuinviraston sijoittamista koskeva päätös ei saa heikentää tuomioistuinten päätehtävän eli oikeusturvan antamisen toteuttamista.
Tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomioistuinten toimintaedellytyksistä sekä niiden toiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja tukemisesta. Tehtäviä hoidetaan nykyisin oikeusministeriön oikeushallinto-osastolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

