Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kojamo irtisanoo ja lomauttaa – tavoittelee 43 miljoonan säästöjä

Yhtiön henkilöstö vähenee myös siksi, että eläkkeelle jääneiden tai irtisanoutuneiden tilalle ei ole palkattu uusia.
Asuntosijoitusyhtiö Kojamo vähentää muutosneuvottelujensa päätteeksi viisi työpaikkaa ja lomauttaa 59 työntekijää toistaiseksi tai määräaikaisesti. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
Asuntosijoitusyhtiö Kojamo vähentää muutosneuvottelujensa päätteeksi viisi työpaikkaa ja lomauttaa 59 työntekijää toistaiseksi tai määräaikaisesti. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  

Asuntosijoitusyhtiö Kojamo vähentää muutosneuvottelujensa päätteeksi viisi työpaikkaa ja lomauttaa 59 työntekijää toistaiseksi tai määräaikaisesti. Muutosneuvotteluiden piirissä oli Kojamon koko henkilöstö toimitusjohtajaa lukuun ottamatta.

Yhtiön henkilöstön määrä vähentyy yhteensä lähes 30 työtehtävän verran, koska työntekijöitä on kesän ja syksyn aikana jäänyt eläkkeelle tai irtisanoutunut, eikä uusia ole palkattu tilalle.

Säästötoimillaan Kojamo tavoittelee ensi vuoden aikana noin 43 miljoonan euron säästöjä kuluissa ja investoinneissa, josta kulujen osuuden arvioidaan olevan noin 18 miljoonaa euroa.

Helsingin pörssiin listattu Kojamo työllistää noin 300 ihmistä. Sillä oli viime vuoden lopulla reilut 39 000 vuokra-asuntoa, ja se teki viime vuonna 413 miljoonan euron liikevaihdon.