Forssan lihatehdas seisoo edelleen työtaistelun vuoksi
HK Scanin Forssan tehtaalla torstaina alkanut työtaistelu jatkuu edelleen.Henkilöstön ulosmarssi pysäytti sikojen teurastuksen torstaina, kun 490 henkilöä keskeytti työt.
Henkilöstö vaati kesälomittajina toimineiden henkilöiden vakinaistamista takaisinottovelvollisuuteen vedoten. HK Scanin mielestä asia kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuteen.
"Huomenna aamulla väki aloittaa työnteon ja miettivät sitten, jatkavatko vai ei. Tässä on nyt tämä päivä aikaa käydä asioita läpi ja yrittää löytää ratkaisua", tuotantojohtaja Jori Sahlsten kertoi aamupäivällä.
Hän toivoi, että ratkaisu syntyy ja työt voidaan aloittaa täydellä teholla.
Tuotanto on ollut torstaista asti täysin pysähdyksissä. Sikoja ei teurasteta eikä lihaa leikata.
Tilanne alkaa jo näkyä tuotteiden, etenkin tiettyjen tuoreiden ruhonosien saatavuudessa, Sahlsten kertoo.
"Plus sitten se, minkälaisen paineen tämä aiheuttaa meidän tuottajille."
Sahlsten ei halua kertoa, miten suuri määrä sikaa on jäänyt työtaistelun takia teurastamatta. "Erittäin merkittävä määrä", hän kuitenkin toteaa.
Seuraava ongelma saattaa tulla perjantaina. "Meille on vielä arvoitus, onko väki töissä vai ei. Tässä on nyt vähän liikaa liikkuvia osia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
