
Valtio lahjoittaa Nesteen osakkeita lastensäätiölle 50 miljoonan euron arvosta
Nesteen valintaan vaikutti eduskunnan päätös mahdollisuudesta vähentää valtion osakeomistus 34 prosenttiin.
Nesteen osakkeiden lahjoitus katsottiin loogisesti sopivimmaksi lastensäätiö Itlan pääomittamiseen. Suomessa Nesteen suurin toimipaikka on Porvoossa. Kuva: Jarkko SirkiäValtio lahjoittaa Nesteen osakkeita noin 50 miljoonan euron edestä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlalle, omistajaohjausministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi äskettäin tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Eduskunta teki lastensäätiön pääomittamisesta päätöksen viime syksynä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi.
Lintilän mukaan Neste oli looginen valinta yhtiöksi, jonka omistusosuutta valtio pystyy vähentämään siten, ettei omistusrajoista tule ongelmaa. Eduskunta on aiemmin tehnyt päätöksen, että valtion omistusosuutta Nesteessä voidaan vähentää 34 prosenttiin asti.
Valtio omistaa osan kolmesta suuresta pörssiyhtiöstä, Nesteen lisäksi Fortumista ja Finnairista.
Nesteen osakkeen kurssi Helsingin pörssissä on noin 54 euroa. Kurssi nousi syksyllä yli puolet yhtiön kerrottua odotettua paremmista tuloksista.
Osakkeiden lahjoittaminen 50 miljoonan euron arvosta pienentää valtion omistusosuutta yhtiössä 0,36 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

