Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Urpilaisen haastaja Antti Rinne harkitsisi metsäveroa

    Torstaina julkaistujen kannatuslukujen perusteella näyttää siltä, että Antti Rinne on toukokuussa nousemassa SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi. Kari Salonen
    Torstaina julkaistujen kannatuslukujen perusteella näyttää siltä, että Antti Rinne on toukokuussa nousemassa SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto

    Politiikassa kaikki on mahdollista, myös tämä: Suomen seuraavana pääministerinä toimii Timo Soini (ps.), valtiovarainministerinä Antti Rinne (sd.) ja ulkoministerinä Paavo Väyrynen (kesk.). Kauhukuva vai tomera trio?

    Rinne haastaa SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen toukokuun puoluekokouksessa Seinäjoella. Kyselyjen mukaan vaalista voi tulla jopa tiukka.

    Rinne johtaa STTK-laista ammattiliitto Prota, mutta on saanut vaaliapua muun muassa SAK:hon kuuluvilta Metalli- ja Paperiliitolta. Yksi SAK:n tavoitteista hallituksen ensi viikon kehysriiheen on laajentaa kiinteistövero pelto- ja metsämaahan.

    Rinteen mukaan asia ei kuulu Pron tavoitteisiin, vaikkakin palkansaajajärjestöjen tavoitteet ovat ”selkeästi yhteisiä”.

    ”Olemme sellaisessa tilanteessa, että kaikkia vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia on mietittävä. Täytyy selvittää, mitä se tarkoittaisi käytännössä. Mutta en nyt ota kantaa yksittäisiin verokysymyksiin”, Rinne sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.

    Rinteen kampanjakiertueesta puolet on jo takana. Viime viikon aikana hän on käynyt Raumalla, Porissa, Eurassa, Janakkalassa, Parkanossa, Vaasassa ja Vantaalla.

    Kymmenistä kävijöistä on näkynyt, että suunta on hukassa.

    ”SDP:n arvot ovat kunnossa, mutta linja epäselvä. Välillä elvytetään ja välillä leikataan, välillä kannatetaan kuntien pakkoliitoksia ja sitten taas ei.”

    Erityisen tyytymätöntä ”porukka” on ollut yhteisöveron alentamiseen. Rinne on kuitenkin itse ollut luomassa puolueen talouslinjaa.

    ”Olisi pitänyt sanoa kovemmin joissakin asioissa.”

    ”SDP:n linjana pitää olla työllisyys ja talouskasvu”, Rinne sanoo.

    Linjaus sopii muillekin puolueille, mutta Rinteen keinot ovat toiset kuin istuvan hallituksen ja valtiovarainministeri Urpilaisen.

    Kun hallitus hillitsee Suomen velkaantumista säästöillä ja veronkorotuksilla ja pitää kiinni AAA-luottoluokituksesta, Rinne luopuisi velan taittamisesta ja alkaisi elvyttää.

    Hän ottaisi velkaa, rakentaisi vuokra-asuntoja, peruskorjaisi teitä, remontoisi homekouluja, panostaisi uusiutuvaan energiaan ja tukisi yritysten tuotekehitystä ja vientiä.

    ”Valtion pitäisi ottaa vahvempi rooli”, hän linjaa. Valtio-omisteisten yritysten työpaikoista täytyy pitää kiinni ja jättää bonukset jakamatta.

    ”Myös Suomen luottoluokitus voi säilyä, jos luokittajat näkevät Suomen tekevän itselleen järkevää talouspolitiikkaa, jolla saadaan tulevaisuudessa aikaan työllisyyttä ja talouskasvua.”

    Rinne muistuttaa, ettei leikkauksista tarvitsisi edes keskustella, jos työttömyysaste olisi hallitusohjelman mukainen viisi ja työllisyysaste 75 prosenttia.

    Töihin pitäisi saada ne yli puoli miljoonaa suomalaista, jotka ovat nyt työttöminä tai työkyvyttömyyseläkkeellä.

    ”Osaaminen ja työpaikkojen sijainti eivät natsaa. Pitää löytää ratkaisu”, Rinne sanoo.

    Yksi olisi vuokra-asuntojen tarjoaminen, jotta ihmiset voivat käydä eri paikkakunnalla töissä.

    Kelpo ”aihioita” ensi viikon kehysriiheen olisivat pelto- ja metsäveron lisäksi energiaveron ja kiinteistöveron korottaminen, kunhan pienituloiset suojataan.

    Sen sijaan poikkeavia arvonlisäveroja on ”todella vaikeaa” nostaa. Alempaa verokantaa peritään muun muassa lääkkeistä, ruuasta ja sanomalehdistä.

    Rinteen mielestä ruuantuotannon omavaraisuus on kuitenkin pidettävä sellaisella tasolla, että suomalaista ruokaa riittää kaikille halukkaille.

    Rinne julkaisee tänään 50-sivuisen näkemyksensä SDP:n uudesta linjasta. Hän asemoituu selvästi Urpilaisesta vasemmalle, vaikka johtaakin toimihenkilöiden ja pikkupomojen Prota.

    Rinne pelkää SDP:n kannatuksen vajoavan alle kymmenen prosentin, mutta linjanmuutos voisi nostaa sen yli 20 prosentin.

    ”Ihan älytöntä potentiaalia” piilee perussuomalaisiin karanneissa ja vasemmistolaisempaa politiikkaa kaipaavissa duunareissa. Urpilainen on menettänyt heidät, koska linjaus ”keskusta-liberalistisesta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolueesta” ei ole istunut kannattajiin eikä koko liikkeeseen, Rinne sanoo.

    Rinne uskoo saavansa takaisin nukkuvan kolmanneksen, sillä hän arvioi suoruutensa ja rehellisyytensä purevan sekä työntekijöihin että nuoriin.

    Ay-johtaja Antti Rinne muistetaan potkuista AKT:stä, lakkokäräjöinnistä ja perussuomalaisten suututtamisesta, kun Rinne epäili puolueen arvojen puuttumisen altistavan rasismille ja fasismille.

    Häntä on kuvattu myös ärhäkäksi, räväkäksi, riitaisaksi ja lakkoherkäksi.

    ”Ne ovat osa ay-johtajan rooliani”, Rinne kuittaa kysymyksen siitä, sopivatko ominaisuudet SDP:n keulakuvalle.

    Hän vakuuttaa tulevansa hyvin toimeen niin keskustan kuin kokoomuksenkin kanssa mutta mainitsee, ettei Soini saapunut Ylen väittelyyn hänen kanssaan.

    Istuva puheenjohtaja Urpilainen on ilmoittanut, että SDP:n puheenjohtaja on myös valtiovarainministeri. Rinne on itse siihen valmis. ”Mutta päätös on puoluehallituksen.”

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF