Talous muuttuuvihreäksi
Valtiovarainministeriön viime viikolla julkistaman suhdannekatsauksen mukaan Suomen talous lepää tällä
hetkellä yksityisen kulutuksen varassa. Vienti ei vedä ja euromaiden velkakriisi lisää epävarmuutta tulevasta.
Kotitalouksien kulutuksen kasvu on kuitenkin hiipumassa, koska ne ovat velkaantuneet matalien korkojen siivittämänä ennätyksellisesti. Myös työllisyystilanne on heikkenemässä.
Suomen tilanne on kuitenkin moniin
muihin maihin verrattuna hyvä ja tulevaisuus
näyttää valoisammalta. Syy optimismiin
löytyy vihreästä taloudesta.
Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja
Juha Ojala katsoo, että tulevaisuudessa
taloudellinen kasvu rakentuu yhä voimakkaammin uusiutuvien luonnonvarojen
kestävän käytön varaan (MT 20.6.).
Ojalan mielestä puuhun perustuvat biopolttoaineet, energia ja jatkojalosteet sekä puurakentaminen ovat tulevaisuuden kasvualoja.
Suomessa on hyvät mahdollisuudet puun hyödyntämiseen, koska metsien kasvu ylittää reippaasti nykyiset hakkuut. Suomalaisissa metsissä kasvaa puuta 101 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mutta sitä hakataan
vuosittain vain noin 60 miljoonaa kuutiota.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan Suomessa on viisi miljoonaa hehtaaria metsää, jota ei ole kolmeen vuosikymmeneen käsitelty mitenkään.
Pellervon taloustutkimuksen (PTT)
mukaan kilpailu luonnonvaroista ja maasta tulee maailmassa kiihtymään. PTT:n metsäekonomisti Matleena Kniivilän mukaan
maailma on ajautunut kriiseihin, jotka liittyvät luonnonvaroihin, energiaan, ilmastonmuutokseen, ruokaan ja luonnon monimuotoisuuteen.
Suomella on suuret luontaiset mahdollisuudet olla omalta osaltaan ratkaisemassa näitä ongelmia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
