Itsenäisyyspäivän sää on lähes kopio viime vuodesta
Sää jatkuu tasaisen harmaana ja kosteana koko maassa. Itsenäisyyspäivänä maan etelä- ja keskiosassa voi sadella koko illan ja yön, mutta lumikertymiä lienee turha odotella.Sää jatkuu melko lauhana erityisesti etelässä, maan pohjoispuoliskolla viilenee hieman.
Tulevien päivien sääkartat ovat varsin tylsän näköisiä, sillä pilvipeite ei juuri rakoile. Tänään maan pohjoisosan yli liikkuu hajanainen lumisadealue, josta lunta kertyy muutama senttimetri, paikoin enemmänkin.
Maan etelä- ja keskiosassa satelee hieman vettä tai räntää. Sateiden olomuoto on etenkin Keski-Suomessa ja idässä häilyvä; vesi ja räntä voivat vuorotella pitkin päivää. Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen voi kertyä myös muutama sentti uutta lunta.
Lauantain vastaisena yönä lumisadealue on pääosin siirtynyt Venäjälle, mutta sen jälkipuolella voi erityisesti Etelä-Lapissa sataa paikoin jäätävää tihkua.
Maan keskivaiheilla tulee joitakin räntä- tai lumikuuroja, etelässä ja lännessä sataa hieman vettä. Itsenäisyyspäivän sää näyttää pitkälti samalta kuin viime vuonna – pilvistä, sateista ja lämpötila nollan lähistöllä.
Lounaasta lähestyy laajempi sadealue, josta ensimmäiset vesisateet osuvat rannikolle jo aamupäivällä. Päivän aikana sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan ylle.
Etelän muutamat lämpöasteet pitävät olomuodon vetenä, mutta jo Lahden korkeudella voi sataa räntää tai lunta. Lapissa saadaan joitakin heikkoja lumikuuroja tai jäätävää tihkua.
Sunnuntaina sadealue hajoaa hiljalleen maan eteläpuoliskon yllä ja jättää jälkeensä lähinnä vesi- ja räntäkuuroja.
Pilvipeite voi hieman rakoilla Itä-Lapissa ja Koillismaalla, muualla on tasaisen harmaata.
Myös alkuviikolla sadealueita kulkee Suomen yli tasaiseen tahtiin, mutta etelään ei niistä näillä näkymin lunta saada.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologejaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


