Ekopine ei keittäisi pienpuuta selluksi
KAJAANI (MT)
Oululainen metsänhoitaja Hannu Kokko perusti vuonna 1993 Ekopine Oy:n, joka hyödyntää sellunkeiton sivutuotteena syntyvää mäntyöljyä. Yritys valmistaa öljystä saippuoita, voitelu- ja vaahdotusaineita sekä puutavaran kyllästysaineita.
Kajaanin tehtaat olivat Kokolle tuttuja jo aiemmasta yhteistyöstä metsäteollisuuden kanssa, joten yhteydenotto Renforsin Rantaan oli luontevaa.
Vuosina 2009–2010 vanhan paperitehtaan hiertämöä muokattiin Ekopinen tarpeisiin. Toimintaa on nyt pyöritetty Kajaanissa reilu vuosi.
Tärkein tekijä Kajaaniin tulolle oli tehdasalueen teollinen infrastruktuuri.
”Täällä on yllin kyllin tilaa sekä laitteita ja säiliöitä, joita pystymme hyödyntämään”, Kokko kiittelee.
Valtaosa yrityksen liikevaihdosta tulee saippuajohdannaisista. Kokko haluaisi kuitenkin keskittyä enemmän puun kyllästämiseen mäntyöljyllä.
”Pieniläpimittainen, tiivis pohjoisen mänty on upeaa tavaraa pyöröpuutyöstämiseen”, Kokko pohtii.
”Piha- ja ympäristörakentamisella on kasvavat markkinat Euroopassa.”
Sen sijaan, että pienpuu poltettaisiin energiaksi tai keitettäisiin selluksi, sitä voisi jalostaa monenlaisiin käyttötarkoituksiin ulkorakentamisessa. Rakennusmateriaalina puun arvonnousu on huomattavasti suurempi kuin sellun raaka-aineena.
Kyllästämisessä puun sisältämä neste vaihdetaan vedestä öljyksi. Tällöin puu ei lahoa eikä halkeile.
”Luonnon raaka-aineella kyllästetty puu sopii erinomaisesti leikkipuistojen paaluihin, hiekkalaatikoihin ja puutarharakennelmiin”, Kokko visioi.
Myös Italian viinitilat tarvitsevat valtavan määrän säänkestävää, elintarvikehygienian kannalta turvallista paalua. Viinitilojen lisäksi yritys on tehnyt yhteistyötä Lapin kansallispuistojen kanssa. Luonnonkyllästettyä puuta käytetään esimerkiksi opaspaalujen ja levähdyspaikkojen rakentamisessa.
Ekopine kyllästää puuta vasta koetuotantoasteella. Laajentaakseen toimintaansa yritys tarvitsee kumppaneiksi muun muassa metsänomistajia toimittamaan raaka-ainetta ja sahayrittäjiä työstämään pyöröpuuta.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
