Suomesta löytynyt luu kuului muinaisnorsulle
Suomesta löydetty "mammutin luu" onkin yli 5 miljoonaa vuotta vanha Deinotherium-norsueläimen luu.
50 vuotta sitten löydetty luu kuuluikin muinaiselle norsueläimelle, eikä mammutille, kuten vuosikymmenet uskottiin. Kuva: Veikko Sorsa / HYSalon Suomusjärveltä löydetty luu satakertaistaa Suomen vanhimman löydön iän.
Kesäkodin puutarhan syysmuokkauksessa nuori biologian ylioppilas Marja Simonsuuri, sittemmin Simonsuuri-Sorsa, löysi yli 50 vuotta sitten noin puolen metrin syvyydestä mullan alaisesta savikerroksesta painavan kivenmurikan, joka pesun jälkeen paljastui ison eläimen luun kappaleeksi.
Sitä säilytettiin otaksuttuna mammutin luuna, ja se kulkeutui muuton mukana Espooseen autotallisäilöön ja unohduksiin 40 vuodeksi, kunnes uusi muutto sai professori Marja Sorsan viemään sen professori Mikael Forteliukselle.
Mammutin luita on löytynyt harvakseltaan myös Suomesta, viimeisin niistä löytyi Helsingin Vuosaaren satamarakentamisen yhteydessä vuonna 2005. Suomusjärven luu herätti tutkijoissa kuitenkin erityistä mielenkiintoa, koska se oli kokoisekseen yllättävän raskas ja mahdollisesti hyvin vanha kivettynyt fossiili.
Vastikään julkaistussa tutkimuksessa Suomusjärven luun iäksi on vahvistunut huikeat 5–19 miljoonaa vuotta. Se on näin noin sata kertaa vanhempi kuin Suomen tähän asti vanhin tunnettu nisäkkään luu, tämä Vuosaaresta löydetty noin 120 000 vuotta vanha mammutin luu.
Suomusjärven luun ikäarvio perustuu paitsi luun muotoon verrattuna muihin norsueläimiin myös vanhaan maa-ainekseen sen sisällä. Tutkijat tunnistivat maa-aineksesta muinaisia siitepölyjä ja leviä, erityisesti tiettynä ajanjaksona esiintyneiden piilevien suvusta. Tämän perusteella luu on vähintään 5 miljoonaa vuotta vanha.
Luun muodon perusteella voidaan arvioida sen kuuluneen jo ennen mammutteja eläneelle sukupuuttoon kuolleelle norsueläimelle.
Todennäköistä on, että luujäänteet ovat seilanneet valtavien jäälohkareiden sisällä sen aikaisen Yoldia-meren aaltojen kuljettamina Suomen rannoille.
"Luu on kappale isohkon norsueläimen olkaluun varren keskiosasta, luun kapeimmasta kohdasta. Se on uudelleenmineralisoitunut eli kivettynyt. Näin pienestä osasesta lajin tarkka tunnistaminen on haasteellista", sanoo luun analysoinut tutkija Juha Saarinen Lontoon Luonnonhistoriallisesta museosta.
Luun sisällä säilyneet mikrofossiilit tarjoavat kiinnostavan silmäyksen miljoonien vuosien takaiseen Pohjois-Euroopan ympäristöön. Luusta löytyneiden fossiilisten siitepölyjen, itiöiden ja levien perusteella muinaisen eläimen voidaan arvioida eläneen lämpimän kosteassa, subtrooppisessa ilmastossa, joka muistutti nykyistä Etelä-Eurooppaa.
Tutkijoille Suomusjärven luulöytö tarjoaa arvokasta lisätietoa muinaisesta ympäristöstä ja norsueläinten levinneisyydestä ja evoluutiosta.
"Tämä on hyvin opettavainen tarina", sanoo evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta.
"Ensinnäkin opimme, ettei pidä uskoa, etteikö Suomesta voisi löytyä tärkeitä fossiileja. Toiseksi opimme, että vaikka löytö jäisi pitkäksi aikaa odottamaan tutkimusta, sen tieteellinen arvo ei vähene, kunhan löytöpaikka pysyy tiedossa. Ja kolmanneksi opimme, ettei pidä olettaa, että yhdestoista löytö edustaa samaa lajia kuin kymmenen edellistä", Fortelius sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
