Hallituksen leikkaukset osuvat pienituloisimpiin eläkeläisiin
Moni hallituksen suunnittelemista leikkauksista osuu eläkeläisiin.
Työeläkeindeksi jäädytetään, palvelumaksuja nostetaan, matkakorvausten omavastuuta ja lääkkeiden maksukattoa korotetaan ja eläkeläisten asumistukea leikataan.
Kun niihin lisätään aiotut energia- ja kiinteistöverojen korotukset, eläkeläisen lompakko ohenee huomattavasti.
Kolme suurinta eläkejärjestöä ovat saaneet lukuisia yhteydenottoja heti hallitusohjelman julkistamista lähtien.
Eläkeläiset ovat huolissaan varsinkin asuntonsa ja lääkkeidensä puolesta.
Hallituspuolue keskustaa lähellä oleva Suomen suurin eläkejärjestö Eläkeliitto esittääkin, että lääke- ja terveydenhuoltomaksuissa otettaisiin käyttöön tulosidonnainen maksukatto.
Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja, entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhonen kehottaa hallitusta arvioimaan, kuinka hallitusohjelma ja budjetti vaikuttavat eläkeläisiin.
Korhonen ja Eläkkeensaajien Keskusliitto ry:n toiminnanjohtaja Timo Kokko vakuuttavat, että eduskunnan rappuset täyttyvät kiukkuisista eläkeläisistä, jos esitettyihin leikkauksiin ”ei saada tolkkua”.
”Iäkkäimpien eläkeläisten osalta leikkaukset näyttävät todella pahoilta. Ennen sanottiin, että köyhän ei kannata sairastaa. Kohta köyhä ei pysty sairastamaan”, Korhonen tokaisee.
Lääkekulujen maksukatto on osaltaan varjellut paljon sairastavia taloudelliselta perikadolta. Kun maksukattoa korotetaan, sairaiden menot kasvavat.
Sairauskulut nousevat entisestään, kun terveyskeskus- ja potilasmaksuja sekä laitoshoitomaksuja korotetaan.
Sosialidemokraattista aatemaailmaa edustavan Eläkkeensaajien Keskusliiton puhelin ja sähköposti ovat tukkeutuneet, kun eläkeläiset valittavat asumistuen leikkauksista ja lääkkeiden maksukaton nostosta.
”Asumistuen leikkaus vie 47 000 eläkeläiseltä 100–200 euroa kuussa, 40 000 eläkeläistä menettää 50–100 euroa kuussa. Se on vuodessa hirmuinen summa”, toiminnanjohtaja Kokko sanoo.
Luvut hän on saanut Kelalta.
Suhteellisesti leikkaukset ovat merkittäviä. 1 100 euroa kuukaudessa saavan eläkeläisen asumistuki leikkaantuu 8,6 prosentilla, kun vuokra on 500 euroa kuussa.
Toissa vuonna 60 prosenttia eläkeläisistä sai eläkettä alle 1 500 euroa kuukaudessa.
Birgitta Suorsa/UP
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
