Valtio korvasi suden tappamasta hirvi-koirasta 1 100 euroa
Suomussalmelainen Pentti Kinnunen on pettynyt, kun valtio maksoi hänelle susien tappamasta hirvikoirasta vain 1 144 euron korvauksen.
Sudet hyökkäsivät Kinnusen 3,5-vuotiaan norjanharmaan hirvikoiran kimppuun viime syyskuun 21. päivänä Suomussalmen kaakkoiskulmalla. Koira oli haukkumassa hirveä metsässä.
Tutkapannan signaalin avulla Kinnunen löysi tapetun koiransa, tai sen mitä siitä oli enää jäljellä. Sudet olivat syöneet koiran päätä ja sisälmyksiä lukuunottamatta.
Kahden ja puolen vuoden ikään mennessä koiran haukusta oli kaadettu jo kuusi hirveä. Kinnusen mukaan koira oli erittäin lupaava metsästyskoira.
Kinnunen anoi Suomen valtiolta korvausta susien tappamasta koirastaan. Maaseutuviraston korvauspäätös tuli postissa 19.5.2014. Päätöksen mukaan korvausta maksetaan 1 144 euroa, joka on veronalaista tuloa.
Kinnusen mielestä korvaus on vain noin viidesosa koiran käyvästä arvosta. Hän ei olisi lupaavaa koiraa myynyt mistään hinnasta.
Koe- ja näyttelytulokset ratkaisevat Kinnusen mielestä liikaa koiran arvoa määritettäessä.
”Jos Suomen valtiolla ei ole varaa maksaa koirasta käyvää arvoa, olisi parasta luopua petokorvauksista kokonaan ja poistaa susi suojelun piiristä”.
Petokorvausrahoja voitaisiin Kinnusen mielestä käyttää paljon hyödyllisemmin esimerkiksi lasten ja nuorten koulutukseen, nuorisotyöhön ja vanhusten hoivapalveluihin.
Asian naurettavuutta lisää Kinnusen mielestä se, että petovahinkokorvaus maksetaan maataloustukena, vaikka korvauksen hakija ei olisi ikinä maataloutta harjoittanut.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
