Obama lupaili energiatukea EU:lleja rauhoitteli vapaakaupan pelkoja
BRYSSEL (MT)
Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman mukaan eurooppalaisten ei tarvitse pelätä heikennyksiä kuluttajan- tai ympäristönsuojelua koskeviin lakeihin, jos EU:n ja USA:n välinen vapaakauppasopimus toteutuu.
”Olen koko poliittisen urani ajan taistellut paremman kuluttajansuojan ja ympäristönsuojelun puolesta. En aio allekirjoittaa sopimusta, joka johtaisi niiden heikentymiseen”, keskiviikkona Brysselissä vieraillut Obama vakuutteli toimittajille.
Amerikkalaiset ovat neuvottelujen aikana vaatineet muutoksia esimerkiksi EU:n hormonilihan kieltoa ja geenimuuntelua koskeviin sääntöihin. Investointisuojasopimuksen taas on pelätty antavan suuryrityksille mahdollisuuden haastaa valtioita oikeuteen.
Presidentin mukaan neuvotteluissa on pidettävä huolta, että kaupasta hyötyvät myös pienet yritykset ja kaikki kansalaisryhmät.
”Osa kansalaisten huolista on oikeutettuja kummallakin puolella Atlanttia. Lisääntyvä kauppa voi kuitenkin tuoda kasvua ja miljoonia uusia työpaikkoja.”
Obama tapasi keskiviikkona pikaisesti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn sekä EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson.
Johtajat korostivat EU-maiden ja Yhdysvaltojen yhteistä linjaa Ukrainan kriisissä ja Venäjän vastaisissa pakotteissa.
”Lähetämme Venäjälle selvän viestin, ettei näin voi toimia kansainvälisissä suhteissa”, Barroso painotti.
USA:n presidentin mukaan maailma on turvallisempi paikka, kun Yhdysvallat ja Eurooppa pitävät yhtä ja puolustavat arvojaan. Obama vakuutti, että sotilasliitto Nato auttaa tarvittaessa kaikkia jäsenmaitaan. Hän vaati myös eurooppalaisilta Nato-mailta lisäpanostuksia puolustukseen.
”Ukraina osoittaa, että vapaudella on hintansa. Yhteisessä puolustuksessa jokaisen on tehtävä oma osansa.”
Obama lupasi vapaakauppasopimuksen tuovan helpotuksia amerikkalaisen nesteytetyn maakaasuun vientiin Eurooppaan. Vientilisenssejä on jo nyt myönnetty runsaasti, mutta kaasu päätyy yleisille maailmanmarkkinoille.
”Tuonti Yhdysvalloista on yksi vaihtoehto, mutta EU:n pitäisi tutkia myös omia mahdollisuuksiaan vähentää energiariippuvuuttaan.”
NIKLAS HOLMBERG
En aio alle-
kirjoittaa sopimusta, joka johtaisi kuluttajansuojan ja ympäristönsuojelun heikentymiseen.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
