Metsänhoitoyhdistysten alasajo olisi suuri virhe
Metsänhoitoyhdistysten alasajo olisi kohtalokas vihoviimeinen lenkki metsäteollisuuden ja metsänomistajien etujärjestöjen kädenväännössä.
Aulangon puuhuutokaupoissa aikoinaan oli kyse sopimisesta, metsäpoliittisesti samaan suuntaan katsomisesta. Sitäkin varhempi hieno metsäpoliittinen oivallus poliitikoiltamme oli aikoinaan pinta-alavero, joka kannusti metsänomistajia hoitamaan ja käyttämään metsiään.
Siihen liittyen tehtiin mielipidejohtajina toimineiden metsäalan asiantuntijoiden, metsäprofessoreiden ja valtakunnan johtavien poliitikkojen yhteistoimin ohjelmia, kuten Mera ja Teho, joiden tavoitteena oli nostaa metsäteollisuuden investoinnit ja metsien hoito-ohjelmat synkroniin koko kansantalouden hyödyksi.
Metsälakia täydentämään laadittiin lakeja, kuten metsänparannuslaki ja laki metsänhoitoyhdistyksistä, joiden merkitys on ollut keskeistä varhemmille menestyksen vuosille metsäpolitiikassamme.
Yksityismetsien aluesuunnittelun nimellä aloitettu metsäsuunnittelu käynnistettiin 1970-luvun puolessavälissä, ja se on edennyt kattamaan valtaosan yksityismetsistämme. Valtion ja yhtiöiden sekä yhteisöjen metsille suunnittelu oli jo aiemmin vakiintunut.
Metsäsuunnitelmien tarkoitus on ollut aktivoida metsänomistajia metsiensä hoitoon ja puunmyynteihin. Metsäveroluokitusten koettiin aikoinaan metsänhoitoyhdistyksissäkin aktivoivan välittömästi metsänomistajia. Verot nousivat ja leimikkotilaukset metsänhoitoyhdistyksiin lisääntyivät!
Tämä pitkään jatkunut metsäteollisuuden ja metsänomistajien konsensus alkoi rakoilla 1990-luvun alkupuolella, kun metsänomistajien etujärjestön innokkaimmat nuoret edustajat väläyttelivät puunmyyntilakkoja painostuskeinona raakapuun alhaisena pitämänsä markkinahinnan nostamiseksi.
Samoihin aikoihin Neuvostoliiton hajoaminen ja EU:n laajeneminen vyöryivät myös Suomen politiikan keskiöön. Metsäpolitiikkammekin jäi suurempien virtojen vietäväksi.
EU:hun liittymisestä käytiin sisäpoliittinen suuri kädenvääntö, johon kuului muun muassa maaseutuväestön mielipidemuokkaus EU:hun liittymisestä järjestettävän kansanäänestyksen edellä.
Metsäverojärjestelmän muuttaminen kuului näihin keinovalikoimiin, sen tarkemmin miettimättä muutoksen syvällisempää merkitystä. Se oli eittämättä kokeneiden metsäprofessoriemme Viljo Holopaisen ja Aarne Nyyssösen varoitustenkin vastaisesti ”hyppy tuntemattomaan”.
Matkan varrella on sitten tullut Venäjän tuontipuu aiempaa konsensusta romuttamaan. Metsien hoitoon liittyvä suuri muutos oli vakuustalletusten poistaminen, joka oli toiminut metsien uudistamisen varmistamiseksi niin sanottuun vakiintuneeseen taimikkovaiheeseen saakka.
Metsänkasvatustavoista käyty keskustelu on varmasti ollut hämmentämässä metsänomistajia. Näiden joukko on myös rakenteeltaan muuttunut luvalla sanoen amatöörimäisemmäksi sen vuoksi, että metsien verotus muuttui myyntiveroon pohjautuvaksi, jolloin aiempaan metsien käyttöön sisäänrakennettu metsänhoidon jatkuvuuden vaatimus muuttui erilaisiksi motiiveiksi metsänomistuksessa.
Aika monelle metsän omistaminen merkitsee vararahastoa, ei työn ja toimeentulon lähdettä, kuten aiemmin vallalla olleessa maatilametsänomistajamuotoisessa omistuksessa.
EU:hun liittymisen mukanaan tuoma metsien suojelu Natura-ohjelmineen on sitten hämmentänyt lisää metsänomistajia. Suojelutavoitteita on syytetty jopa metsätalouttamme alennustilaan ajamisesta.
Suojelu on myöhemmin koettu metsänomistajien keskuudessa myös uudeksi mahdollisuudeksi hyödyntää metsäomaisuuttaan ja suojelun nosteeseen ei näytä tulevankaan notkahdusta. Se ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu metsiemme käytön tulevaisuuteen.
Metsätaseemme näyttää muuttuneen positiiviseen suuntaan eli puuvaramme kasvaneen, mutta samalla on inventoinneissa havaittu metsänhoitorästien lisääntyneen, joten kaikki lisäys ei merkitse järeytyvää laatupuuta.
Tässä tilanteessa ei pidä hämmentää metsänomistajia lisää romuttamalla lakia metsänhoitoyhdistyksistä. Nyt on ehdottomasti aikalisän paikka! Metsäpolitiikkamme ei terävöidy sillä, että toivotaan metsäpalveluyritysten ja metsäteollisuuden hoitosopimusten paikkaavan tätä metsänomistajien ydinjoukon luottamuksen uutteralla työllään saavuttaneen metsäammattilaisten joukon työpanosta.
Sen sijaan tulisi rehellisesti katsoa peiliin. Mitä metsäpoliittisia virheitä on tehty metsien hoidon jatkuvuuden turvaamisessa ja metsäomaisuuden pirstoutumisen ehkäisemisessä sekä ennen kaikkea puun tarjonnan jatkuvuuden turvaamisessa?
Tulisiko metsäteollisuuden ja metsänomistajien etujärjestöjen kamppailun sijasta tarkistaa esimerkiksi veropoliittisia keinoja, miten saadaan metsien hoito ja puun käytön jatkuvuus taas nousuun? Viennin takkuillessa olisi hyvä muistaa sisämarkkinoita ja tehdä myös niitä vahvistavia avauksia muun muassa puurakentamisen edellytyksiä parantaen.
Metsien käytössä eivät puuenergia tai metsien suojelu kärkihankkeina ratkaise tulevaisuutta, vaan edelleenkin sen varmistaa vain laatupuun kasvattaminen ja sen jatkojalostaminen mahdollisimman pitkälle sekä sisämarkkinoille että vientiin.
Matti Myllyniemi
metsänhoitaja
Espoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat