Tutkimus: Elinkeinoelämällä eniten ulkopuolisia jäseniä yliopistojen hallituksissa
Vuonna 2010 uusittu yliopistolaki edellyttää, että hallituksissa on oltava vähintään 40 prosenttia yliopistoyhteisöjen ulkopuolisia jäseniä.
Vuonna 2010 uusittu yliopistolaki edellyttää, että hallituksissa on oltava vähintään 40 prosenttia yliopistoyhteisöjen ulkopuolisia jäseniä. LEHTIKUVA / Jussi NukariElinkeinoelämällä on suurin edustus Suomen yliopistojen hallitusten ulkopuolisista jäsenistä. Kymmenen viime vuoden aikana hallitusten ulkopuolisista jäsenistä kaksi viidesosaa on tullut elinkeinoelämästä. Esimerkiksi kulttuurin ja taiteen kentältä on tullut vain joka kahdeskymmenes ulkopuolinen jäsen.
Asia ilmenee Tampereen yliopiston tuoreesta tutkimuksesta, jossa käytiin läpi noin 200 hallitusjäsenen taustat vuosilta 2010–2020.
Ulkopuolisten jäsenten taustoja kartoitettiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Vuonna 2010 uusittu yliopistolaki edellyttää, että hallituksissa on oltava vähintään 40 prosenttia yliopistoyhteisöjen ulkopuolisia jäseniä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
