Erä

Suden kannanhoidollisessa metsästyksessä Ruotsissa on ammuttu yhteensä 17 sutta – yhdellä susireviirillä tavoitellaan kaikkien susien tappamista

Lupakiintiö on 28 suden suuruinen ja keväällä julkaistun kanta-arvion mukaan susikannan koko noin 365 sutta.
Timo Aalto
Kuvituskuva Ähtärin eläinpuistosta.

Suden kannanhoidollinen metsästys alkoi Ruotsissa tammikuun 2. päivänä. Jahti on käynnissä neljällä reviirillä ja lupakiintiö on 28 sutta.

Lauantaihin 9.1. mennessä susia oli ammuttu yhteensä 17.

Metsästysaika jatkuu 15. helmikuuta asti tai siihen asti kunnes lääninhallitus, jonka alueella reviiri sijaitsee, keskeyttää jahdin.

Alun perin lupakiintiö oli 23 sutta. Gävleborgin läänissä Hälsinglandissa sijaitsevalle Andån reviirille myönnettiin ensin kuusi lupaa. Kuusi sutta ammuttiin nopeasti jahdin aloituksen jälkeen ja lupia anottiin lisää. Lääninhallitus on asettanut tavoitteeksi koko Andån reviirin hävittämisen, joten lupia myönnettiin vielä neljä lisää.

Gävleborgin lääni sijaitsee Norlannissa ja sen pääkaupunki on Gävle.

Ryssjön reviiriltä Gävleborgin läänissä ammuttiin yksi suurimmista Ruotsissa ammutuista susista jahdin ensimmäisenä päivänä. Lauman alfaurokseksi määritelty susi painoi yli 54 kiloa.

Ruotsissa jahdin lupaehdoissa ei alfaeläinten ampumisesta ole mainintaa tai rajoitusta. Ehdoissa todetaan, että suden saa ampua riippumatta sen sukupuolesta tai iästä. Ehdoissa suositellaan, että nuoret eläimet pitäisi mahdollisuuksien mukaan ampua ennen lauman vanhempia eläimiä eettisistä syistä.

Ruotsissa elää keväällä julkaistun kanta-arvion mukaan noin 365 sutta. Ruotsin susien suotuisan suojelutason yhdeksi referenssiarvoksi on määritelty 300 suden yksilömäärä.

Lue lisää

Dramaattinen susijahti Tohmajärvellä: Poikkeusluvalla metsästetty susi haavoittui, poliisi määräsi suurriistavirka-avun etsimään ja lopettamaan suden – aamulla lupa määrättiin täytäntöönpanokieltoon

Susipostia jälleen ministeriöön: kannanhoidollisen metsästyksen helpottaminen nyt Ylivieskan kaupunginhallituksen esityslistalla

Kapinen susi lopetettiin poliisin päätöksellä Varsinais-Suomessa – susi oli lähes karvaton

Ruotsin koronakuolemia saattaa olla oletettua vähemmän