Erä

Poliisi muistuttaa koirakurista: "Ihmisille tärkeistä nelijalkaisista puhuttaessa tunteet ottavat helposti vallan"

Poliisin mukaan kaikki koiranomistajat eivät tiedä tai muista, että metsässä tai maaseudulla koiria ei voi pitää kytkemättöminä ilman valvontaa.
Lari Lievonen
Maaliskuun ensimmäisestä päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos muistuttaa koiria koskevista lakiin kirjatuista pelisäännöistä.

"Ihmisille tärkeistä nelijalkaisista puhuttaessa tunteet ottavat luonnollisesti helposti vallan", poliisilaitoksen tiedotteessa todetaan.

Järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on pidettävä koira taajamassa kytkettynä. Huolta on pidettävä myös siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle, yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.

Ylikomisario Juha Rosendahl muistuttaa, että ulkoiluttajan vastuulla on myös pitää huolta siitä, että koiran kakka ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Hän huomauttaa, että vaikka koirakuri onkin tiukka, on nelijalkaisilla kavereilla myös lukuisia paikkoja, joissa juosta vapaana. Suljetulla pihalla, koirien harjoituspaikalla ja koirapuistoissa koirat nimittäin saavat olla irti vapaasti.

"Toki koiran tulee näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa", ylikomisario lisää.

Koirat on mainittu myös metsästyslaissa, jossa säädetään muun muassa koiran kiinnipitovelvollisuudesta, koirakokeista, koiran kouluttamisesta sekä koiran talteenotosta.

Poliisin mukaan kaikki koiranomistajat eivät tiedä tai muista, että myöskään metsässä tai maaseudulla koiria ei voi pitää kytkemättöminä ilman valvontaa.

"On myös hyvä pitää mielessä, että ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella", tiedotteessa todetaan.

Maaliskuun ensimmäisestä päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.

"Etenkin näin keväisin luonto on täynnä pesänrakennusta ja perheenlisäystä alkaa ilmestyä useille lajeille. Vapaana oleva koira ei tätä tavallisesti hoksaa huomioida, mistä voi olla harmillisia seurauksia", ylikomisario Rosendahl huomauttaa.

Poliisi muistuttaa, että irrallinen koira voi olla pelottava näky myös vastaantulevalle lenkkeilijälle. Henkilö, joka arastelee koiria, ei välttämättä tiedä, onko vapaana vastaan tuleva nelijalkainen kiltti vai ei. Näin ollen onkin reilua kanssakulkijoita kohtaan pitää oma koira lähellä ja mielellään kiinni kytkettynä.

Vaikka laki ei varsinaisesti kissoja koskekaan, myös niiden omistajien on syytä pitää huolta siitä, ettei oma karvaturri pääse aiheuttamaan harmia.

Lue lisää:

Nyt alkoi talutuskausi – koirat pidettävä kiinni tästä päivästä lähtien

Riistakeskus muistuttaa: Luonto herkkänä – pidä kissa ja koira kiinni

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Koirakuri on pidettävä

Ajan- ja suunnantaju saattavat hämärtyä metsäretkellä – näin teet retkestäsi onnistuneen

Muistatko Sopu-teltan? Retkeilijöiden suosiman oranssin klassikon saattoi pystyttää vaikka kalliolle