Seidi Koivusalon kolumni: Miksi joskus haiskahtaa?

Hevoset yhdistävät hevosihmisiä. Kuva: Sanne Katainen

Meillä kaikilla on yhteinen suuri intohimo – se vaikuttaa yli lajirajojen. Tämä kyseinen palo on yhteinen ammattilaisella ja amatöörillä, työkseen tekevällä ja harrastavalla. Jokainen meistä haluaa hevosensa parasta ja tehdä kaikkensa, jotta hevonen voisi mahdollisimman hyvin. Päämäärä on sama, mutta perille on monta eri tietä, jota pitkin matkaa voi kulkea. Miksi silti hiertää? Miksi joskus haiskahtaa?

Syitä kitkalle on niin paljon kuin on ihmisiä. Kyse voi olla hieman vanhanaikaisesta hierarkiasta, jossa mustasukkaisuus hevosista tai joskus jopa ihmisten huomiosta ja suosiosta voi ajaa ristiriitaisuuksiin. Voi olla kyse huonon itsetunnon aiheuttamista reaktioista, joiden seurauksena omaa kruunua yritetään epätoivoisesti kiillottaa muita alas painamalla. Vai onko kyse opitusta tavasta, negatiivisuuden kierteestä, joka ajaa päivästä ja vuodesta toiseen puhumaan tallikavereille pahaa toisesta?

Meistä jokainen tulee talliyhteisöön erilaisista lähtökohdista. Jokaisella on oma polku takanaan. On olemassa muutakin elämää, kuin se elämä, jonka näet ulospäin ihmisestä. On olemassa taistelut, joiden kanssa painitaan päivittäin ulkoisesta iloisesta olemuksesta huolimatta. Meillä jokaisella on arjen haasteet, heikkoudet ja vahvuudet, sekä omat tavat toimia. Me emme voi tietää, mitä toinen käy ja on käynyt läpi. Minä en ole psykologi enkä edes keittiöpsykologi, mutta tämän ymmärtääkseen ei tarvitse olla itseään suurempi. Tämmöinen talikonvarsiajattelija riittää vallan mainiosti.

On tärkeää muistaa myös tämä: erimielisyydet ja virheet ovat osa normaalia elämää, myös hevosmaailmassa. Jos toinen toimii väärin, siitä voi kyllä sanoa. Tässä kohtaa merkitystä on sillä, miten asia hoidetaan puolin ja toisin. Missä menee rakentavan kritiikin ja kettuilun raja? Niin kuin eräs ravivalmentaja kerran totesi, virheitä saa tehdä mutta niistä pitää oppia.

Yhtenä iltana otin selfien peilin kautta. Kuvaa ottaessa kaikki näytti olevan okei, mutta kun julkaisin kuvan sosiaaliseen mediaan, huomasin, että peilin reunat olivat aivan likaiset. En nähnyt tätä kuvan ottamisen hetkellä, mutta näin sen vasta myöhemmin. Jokaisen on syytä joskus katsoa peiliin ja arvioida omaa toimintaansa myös toisen osapuolen näkökulmasta. Välillä on syytä poistaa omien ajatuksien tuomat filtterit ja katsoa ulkoisen linssin kautta. Kukaan meistä ei ole virheetön, eikä se ole pyrkimyskään.

No mihin meidän pitäisi pyrkiä? Meidän jokaisen pitäisi pyrkiä arvioimaan omia sanoja, tekoja ja toimintamalleja. Meidän pitäisi pyrkiä toisten kunnioittamiseen ja sen ymmärtämiseen, että on useita tapoja päästä päämäärään, eikä se oma tie ole ainoa maailman tie, jota kaikkien pitäisi tallata samalla tavalla.

Anna toisille tilaa olla oma itsensä, tervehdi.

Pyydä anteeksi, kun pyydettävää on.

Puhu, kuin haluaisit itsestäsi puhuttavan.

Myönnä, kun olit väärässä ja opi siitä.

Asetu toisen asemaan.

Kannusta toista.

Kiitä.

Anna toiselle mahdollisuus.

Kirjoittaja Seidi Koivusalo on työskennellyt hevosenhoitajana ja on nykyisin hevosalalla sosiaalisen median vaikuttajana Lähtö Hyväksytty -kanavallaan Instagramissa.