Totuus näkyy hevosen suusta – yksi hevosurheilulaji hoitaa esimerkillisesti suutarkastukset

Kilpailueläinlääkäri tekee askellajiratsastuskilpailuissa hevosille perusteellisen terveystarkastuksen ennen kilpailua ja starttien jälkeen varustetuomari tarkistaa hevosen suun ja varusteet. Kuva: Johanna Korpi. Kuvankäsittely Aatu Jaakkola

”Kouluratsastuskilpailuissa kilpailun järjestäjän edustaja tarkistaa suitsituksen heti kilpailusuorituksen jälkeen. Tällöin ratsastaja tai hevosen hoitaja avaa hevosen suun niin, että tarkastaja näkee kuolaimen.”

Mitähän tuossa SRL:n kilpailijan oppaassa kuvatussa tilanteessa tarkastetaan? Sitäkö, että vaikeissa luokissa hevosella on varmasti riittävästi rautaa suussa; sekä nivel- että kankikuolain?

Startin jälkeen kilpailun stewardille siis aukaistaan hevosen suuta. Sitä kai kutsutaan tarkastukseksi. Kouluratsastuskilpailuissa toimihenkilö kokeilee turpahihnaa hevosen posken sivulta, ei nenäpiin päältä, mikä kertoisi totuuden hihnan kireydestä.

On yksi hevosurheilun alalaji, josta muiden pitää viimeistään nyt ottaa oppia. Olisi sen toki voinut tehdä jo 17 vuotta sitten, kun perusteelliset suutarkastukset tulivat osaksi varustetarkastusta islanninhevosten askellajikilpailuissa.

Vuosien mittaan ohjeistuksia on vielä tarkennettu ja kaikki tieto hevosten suun löydöksistä kirjataan tarkoille lomakkeille. Ennen kilpailuja Fit to compete -tarkastuksen tekee eläinlääkäri. Starttien jälkeen tarkastukset hoitaa varustetarkastuksiin nimetty tuomari, jolla on työnsä pohjana eläinlääkärin täyttämät lomakkeet. Niiden perusteella varustetuomari voi seurata esimerkiksi eläinlääkärin havaitsemaa alkavaa hankaumaa tai vauriota. Mikäli eläinlääkäri on taas todennut vaikkapa vanhan arven, ei siihen tarvitse enää kilpailujen aikana palata.

Stewardin osaamistaso ei kelpaa virallisissa askellajikilpailuissa tarkastusten tekemiseen. Ryhmäfinaaleissa tarkastuksen finalisteille tekevät suorituksen arvostelleet tuomarit.

Kilautin kaverille ja pyysin verestämään muistiani, mitä kaikkea askellajikilpailuissa hevosesta syynätään suorituksen jälkeisessä tarkastuksessa. Askellajiratsastuksen urheilutuomari Johanna Korpi Ylöjärveltä on työskennellyt toistakymmentä vuotta islanninhevosten SM-kilpailuissa varustetarkastustuomarina. Tarkistettuja suita hänelle on kertynyt tuhansia.

Kun hevonen tulee radalta, ratsastaja laskeutuu selästä ja taluttaa hevosensa radan välittömässä läheisyydessä olevalle varustetarkastajan teltalle koskematta hevosen varusteisiin. Varustetuomari varmistaa, että hevonen ei ole saanut suorituksen aikana vammoja, tarkistaa kengityksen, pohjalliset, satulan paikan ja vyön kireyden, pyytää ratsastajaa riisumaan mahdolliset painobuutsit, punnitsee ne ja mittaa kavion mauser-mitalla. Seuraavaksi varustetuomari tarkistaa suitsituksen, mittaa Gauge-kartiomittarilla hevosen turpahihnan kireyden oikeaoppisesti nenäpiin päältä ja varmistaa, että hevosella on suussaan sille sopivat kuolaimet.

Sitten ratsastaja riisuu hevoseltaan suitset ja laittaa sille päähän avustajansa tuoman oman riimun. Alkaa varsinainen suutarkastus. Se ei ole mikään pikainen kurkistus, vaan tehdään 22 maan islanninhevosyhdistysten kattojärjestö FEIF:n laatiman kaavakkeen mukaan, kaikki poikkeamat lomakkeelle pisteyttäen.

Suu- ja varustetarkastus tehdään kilpailuissa protokollaa noudattaen ja huomiot kirjataan lomakkeelle. Kuva: FEIF

”Suupielet ja hammaslomat palpoidaan ja katsotaan kieli sekä limakalvot. Suupielet käännellään, jotta kaikki limakalvot näkyvät. Mikäli suusta löytyy mustelmia tai haavaumia, ne pisteytetään lomakkeelle koon ja syvyyden mukaan”, Korpi kertoo.

Hän korostaa, että varustetarkastus on luonteeltaan konsultoiva tilanne varustetuomarin ja ratsastajan välillä. Tuomari voi antaa ratsastajalle suosituksia varusteen vaihdosta tai sovittamisesta hevoselle paremmaksi.

Näkyvästä verestä missä tahansa kohdassa hevosta tulee aina hylkäys. Suutarkastuksessa voi tulla hylätyksi, mikäli lieviäkin poikkeamia on tietty määrä. Ylös kirjataan myös tiedot varusteista kuten kuolain- ja turpahihnatyypistä.

Johanna Korpi kertoo, että ovaaliradan tuntumassa olevalta tarkastuspisteeltään hän seuraa kunkin hevosen liikkumista kilpailusuorituksessa. Poikkeamat liikkeessä ennustavat usein myös poikkeamia suussa. Omaa kirjanpitoaan pitävä Korpi on myös huomannut, millä suitsi- ja kuolainyhdistelmillä suussa ilmenee yleisimmin ongelmia.

Askellajiratsastuskilpailuiden karsinnoista joka neljäs kilpailija arvotaan varustetarkastukseen ja lisäksi arvosteleva tuomari voi pyytää haluamalleen ratsukolle tarkastusta. Finaalit ratsastetaan ryhmänä ja suorituksen jälkeen arvostelevat tuomarit tarkistavat kaikki finaaliin osallistuneet hevoset ja niiden varusteet.

Ryhmäfinaalin viimeisen osion pisteet ilmoitetaan vasta kun tuomarit ovat saaneet tarkastuksen tehtyä. On siis täysin mahdollista, että hylkäys tulee, vaikka finaalisuoritus olisi vaikuttanut onnistuneelta.

Kati Tuomola toimi 2009 islanninhevosten suomenmestaruuksien kilpailueläinlääkärinä ja kertoi vaikuttuneensa askellajiratsastuksen suutarkastusten systemaattisuudesta. FEIF:n suututkimuskaavake päätyi muokattuna hänen väitöstutkimukseensa, joka käsitteli kilpahevosten suuhaavoja.

Tuomolan uraauurtava työ on saanut kansainvälistä huomiota, viimeksi maaliskuun puolivälissä kansainvälisessä ISES-konferenssissa Uudessa-Seelannissa. Konferenssissa esiteltiin hänen islanninhevoskilpailujen innoittamana syntynyttä suutarkastusmetodiaan.

Islanninhevosmaailman ja Tuomolan mallien mukaisten suutarkastusten ottaminen osaksi kaikkea hevosten kilpaurheilua palauttaisi uskon siihen, että kilpahevosen hyvinvoinnista todella välitetään. Käytännössä, ei vain gaalailloissa.

Ei meistä hevosharrastajista ja alan ammattilaisista kukaan halua enää ikinä nähdä iltapäivälehden kannessa sinimustaa hevosen kieltä, jota yksikään asianomainen ei ollut ”huomannut”.