Liikuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan – ”Kestävä Suomi kykenee pitämään kaikki matkassa”
Kestävyys edellyttää oikeudenmukaisuutta nuoria sukupolvia kohtaan, muistutti tulevaisuustutkija, entinen huippu-urheilija Mika Aaltonen ratsastusalan tulevaisuusseminaarissa.
Liikunnalle on tarvetta enemmän kuin koskaan. Nuoret sukupolvet ovat kuitenkin myös vapaa-ajan valinnoissaan kiinnostuneita siitä, kuinka eettistä ja ympäristöllisesti kestävää toiminta on. Kuva: Kimmo HaimiRatsastuksen Tulevaisuus -seminaarissa tulevaisuustutkija Mika Aaltonen pohti, millaisen Suomen jätämme tulevaisuuden sukupolville.
Entisenä huippujalkapalloilijana Aaltonen on muun muassa Valtion liikuntaneuvoston ennakointijaoston jäsen.
Aaltonen huomautti, että ajatus 65 vuoden iässä alkavasta eläkeläisyydestä perustuu 200 vuoden taakse Saksan rautakanslerina tunnetun Otto von Bismarckin kauteen. Silloin miesten keski-ikä oli 65 vuotta, joten jokainen joka eli piirunkaan sen yli, hyötyi eläkkeestä.
Nyt keski-ikä on paljon korkeampi niin Suomessa kuin muualla länsimaissa. Toisaalta useat isot haasteet kuten globaalin talouden toimintamallit ja ilmastonmuutos pakottavat muuttamaan kaikkea toimintaa. Teollisen aikakauden toimintamalli on tullut aikansa päähän.
"Nyt kun keski-ikä on paljon korkeampi, meillä ei ole varaa siihen, että ihmiset olisivat kolmanneksen elämästään passiivisesti eläkkeellä", Aaltonen totesi.
Kaikki nykyisen talousmallin kulmakivet, kestävä huoltosuhde, talouskasvu ja kohtuulliset sijoitustuotot, ovat punaisella.
"Suomi, joka pystyy pitämään ihmiset matkassa, on sosiaalisesti, taloudellisesti ja moraalisesti kestävä."
Kun yhteiskunta toimii kestävästi. ihmiset säilyvät terveinä. Aaltosen esityksen kantava ajatus oli, että siihen tarvitaan paitsi toimivaa sotea ja eläkejärjestelmää myös ihmisten omatoimista terveydenhoitoa ja liikuntatottumuksia, jotka jatkuvat lapsesta vanhuuteen.
Kestävyys edellyttää sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.
"Ei voida elää jatkuvasti velaksi! Se on raukkamaista lapsia ja lapsenlapsiamme kohtaan.
Eläkejärjestelmää Aaltonen kuvasi hieman leikkisästi ketjukirjeeksi, jota seuraavien sukupolvien on aina toivottu jatkavan ja ottavan siinä maksumiehen roolin.
Hän painotti, että jotta näin voisi tapahtua, muidenkin kuin seniorisukupolvien on voitava osallistua sen kehittämiseen. Tähän taas tarvitaan yhteistä arvopohjaa eikä se synny ilman keskustelua siitä, mitkä ovat ne elementit, joilla niin sanotusti peli kulkee hyvin.
Hän lainasi emeritus arkkipiispa, harrastejalkapalloilija John Vikströmin listaa, joka löytyy jutun lopusta.
Työtä tulevaisuuden eteen tehdään silloin, kun keskustelu keskittyy enemmän tulevaan kun menneeseen. Lisäksi keskustelun pohjana käytetään tutkittua tietoa, päätöksentekoa ohjaa empatia eikä itsekkyys ja johtaminen luo toivoa.
Toivoakin Aaltonen näkee. "Se tulee kaikista ihmisistä, yrityksistä ja yhteiskunnista, jotka jättävät oman tonttinsa paremmassa kunnossa seuraaville sukupolville."
Kestävyyteen viittasi myös opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Esko Ranto, joka muistutti, että urheilulajien uskottavuus syntyy nyky-yhteiskunnassa niin eettisesti kuin ympäristöllisesti kestävästä toiminnasta.
Haasteita urheilun kentällä riittää erityisesti liikuntapolitiikan rahoituksessa. Kuntatalous on kriisissä ja liikuntaa rahoitetaan valtion budjetissa reilusti yli 90-prosenttisesti Veikkauksen tuotonjaosta, joka on laskeva.
Ratsastuksen niin kuin muidenkin urheilulajien on tehtävä kaikkensa, jotta yritykset saadaan enemmän rahoittamaan urheilua. Ruotsissa yksityisen sektorin rahoitus liikunnalle ja urheilulle on noin seitsemänkertainen Suomeen nähden, Ranto kertoi.
"Liikunnalla menee ainakin yhdessä mielessä hyvin. Kaikkialla tunnustetaan, että sitä tarvitaan lisää. Mutta meidän on siis kannettava vastuumme myös siitä, kuinka liikunnan yhteisöissä hoidetaan eettiset ja kestävyyden kysymykset."
Ympäristötyössä Suomen kansainvälisen luokan ainoa ratsastuskilpailu Helsinki Horse Show on pioneeri paitsi Suomessa myös maailmalla.
Fortum lämmitti kilpailun hevosten lannalla koko viikon ajan kilpailupaikkaa Jäähallia. Sähköä jäi vielä yli 288 000 kilometrin sähköautojen kulutusta vastaava määrä.
Horse Show´n markkinointi- ja tapahtumajohtaja Anna-Maija Bernard kertoi, että tapahtuman Jumps Green -ohjelma herätti viime lokakuussa maailmanlaajuista huomiota, kun kansainvälinen lehdistö tarttui varsinkin sen energiaratkaisuun.
Horse Show on sertifioitu tapahtumien kestävyysohjelman Ekokompassin mukaan, mikä oli Bernardin mukaan valtavan iso ponnistus pienelle organisoivalle ryhmälle.
"Mutta sen ansiosta uudet yhteistyökumppanit ovat kiinnostuneet tapahtumasta. Keskustelua käydään nyt tulevaa Horse Show´ta varten muun muassa yhden sellaisen yrityksen kanssa, joka ei varmaankaan olisi ollut kiinnostunut ratsastuksesta ilman ympäristöohjelmaa", hän kuvasi.
Lue myös:
Horse Show´n lanta energiaksi: 0,2 desiä lantaa riittää lataamaan matkapuhelimen
Myös raviurheilussa pohditaan tulevaisuustyötä nuorten hyväksi: "Ennemmin viisi minuuttia rakkautta hevoselle päivässä virtuaalisesti kuin kerran puolessa vuodessa koko päivä"
Milloin peli kulkee?
- Emeritus arkkipiispa John Vikströmin teesit hyvälle yhteistoiminnalle:
- Peli kulkee, kun...
- on innostusta ja sisäistä hehkua.
- se on reilua.
- se on hauskaa ja rentoa.
- on erilaisuutta.
- saa tuntea kuuluvansa joukkueeseen.
- on luottamusta.
- on kannustusta.
- osaa hävitä – jos tahtoo oppia voittamaan, pitää ensin oppia häviämään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


