Tunnen sieniä erityisen huonosti – sitten kotiin ilmestyi korillinen kokattavaksi
Helposti arjen kiireissä jämähtää valmistamaan samoja ruokia vuodesta toiseen, kirjoittaa Jukka Koivula kolumnissaan.Olen pyrkinyt välillä opettelemaan uusien ruokalajien tekemistä. Turhan helposti käy nimittäin niin, että arjen kiireissä jämähtää vuosiksi tekemään muutamaa samaa ruokaa, joiden tekeminen luonnistuu vanhasta muistista.
Sieniä ja niistä tehtäviä ruokia tunnen aivan erityisen huonosti. Mutta kun kotiin ilmaantuu korillinen kantarelleja, on haaste otettava vastaan. Ensin etsin kantarellikastikkeen reseptejä. Seuraavassa vaiheessa on tehtävä kauppareissu loppujen ainesosien haalimiseksi.
Sipuli, vehnäjauhoja, kuohukermaa, persiljaa ja balsamiviinietikkaa. Olikos siinä kaikki? Vakuutun kaupan hyllyjen välissä, että voita, suolaa ja mustapippuria löytyy kotoa.
Sitten hellan ääreen. Kantarellit viipaleiksi, sipulit silpuksi. Sienimössö pannulle, ja hetken päästä sipulit sekaan kuullottumaan. Perunat tekeytymään viereiseen kattilaan.
Seuraan orjallisesti ohjeita ja lisään ainesosan toisensa jälkeen. Jännitys tiivistyy, kun kannan valmistuneen tuotoksen lopulta ruokapöytään.
Kantarellikastikkeen maku yllättää kaikki pöydässä istuvat myönteisesti. Eniten itseni. Ensimmäinen sienipöperöni onnistui!
Kantarelleja kannattaa etsiä koivikoista ja suppilovahveroita sammaleisista kuusikoista.
Myöhemmin illalla lueskelen lisää sieniruoista. Suomalaisista metsäsienistä voi valmistaa valtavasti erilaisia ruokia. Sienirisotto ja kermainen sienipasta kuulostavat lähestyttäviltä resepteiltä. Ehkä myös sienilasagne ja sienikeitot voisivat olla kokeilemisen arvoisia.
Yleisimpiä luonnosta kerättäviä sieniä ovat kantarellit, suppilovahverot sekä herkkutatit. Kantarelleja kannattaa etsiä koivikoista ja suppilovahveroita sammaleisista kuusikoista. Herkkutatit puolestaan viihtyvät parhaiten varttuneessa kuusikossa lehtomaisella kankaalla.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





