Sienikammo on yleistä ja sen siedätystä voi kokeilla pienin askelin – tämä sieniateria teki kuitenkin vaikutuksen
”Jostain syystä siinä vaiheessa, kun sienet siirtyvät korista keittiöön, ne muuttuvat vastenmielisiksi.”En muista mitään niin piinallista ruokailuhetkeä kuin töihin liittyvä illallinen, jolloin eteeni tuotiin tattikeitto. Räpsin lientä, mutta tatinpalasia en kyennyt nielemään.
Kun ei keittoa taskuunkaan voinut laittaa, peitin sen servetillä ja toivoin, että seuraava ruokalaji ei sisältäisi sieniä.
En osaa selittää, mistä kammoni sieniruokia kohtaan johtuu.
Sienet ovat minusta metsässä söpöjä ja kauniita. Niitä on mukava kerätä. Jostain syystä siinä vaiheessa, kun sienet siirtyvät korista keittiöön, ne muuttuvat vastenmielisiksi.
En pidä niiden hajusta, mausta enkä suutuntumasta. En ymmärrä, miksi hyvä kala-ateria pitää pilata kantarellikastikkeella. Tai miten kukaan voisi syödä leivän päällä sienimuhennosta.
Kaikki järkisyyt kuitenkin kannustaisivat sienten syömiseen. Niistä saisi terveellistä ja edullista lähiruokaa. Sienet sisältävät kuitua ja vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita ja niitä saa poimia jokamiehenoikeuksien nojalla ilmaiseksi. Maksat ainoastaan polttoaineesta.
On minulla yksi hyväkin sieniruokakokemus ravintolasta. Kerran eteeni tuotiin kulhollinen samettisen pehmeää korvasienikeittoa. Se oli hyvää, täytyy myöntää.
Toisen kerran ylitin itseni, kun maistoin kahvipöydässä haastateltavan tarjoamaa torvisienipiirakkaa. Runsas aurajuusto peitti sopivasti sienen maun.
Tuntui lohduttavalta, kun sekä luonnontuotekouluttaja Annikka Kujala että Arktisten aromien toiminnanjohtaja Birgitta Partanen vakuuttivat, että sienikammo on yleinen ja sen siedätystä voi kokeilla pienin askelin.
Ei ole mikään pakko tehdä sienikastiketta. Pieniä määriä mietoja sieniä voi hienontaa ja lisätä esimerkiksi jauhelihan joukkoon tai vaikka sämpylätaikinaan.
Haluaisin itsekin pitää sienistä, ehkä eniten juuri siksi, että saisin sienestää.
Ehkä sienikammosta on tullut osa identiteettiäni ja siitä on siksi vaikea päästää irti. Katson kadehtien ystävääni, joka hyppelee riemuissaan kantarellien ja punikkitattien perässä. Haluaisin itsekin pitää sienistä, ehkä eniten juuri siksi, että saisin sienestää.
Kerran löysin hirvijahdissa valtavan hyvän suppilovahveroapajan. Hirvet pääsivät karkuun, mutta sienet rohmusin. Onneksi siskoni asui silloin lähellä ja sain kiikutettua vahverot hänen keittiöönsä.
Uusien vinkkien ja vuosien saatossa kehittyneen ruuanlaittotaidon ansiosta voisin tänä syksynä antaa sienille mahdollisuuden omassa keittiössäni.
Ajatus kermaisesta mustatorvisienirisotosta tai koskenlaskijajuustolla höystetystä suppilovahverokeitosta ei kuulosta enää täysin mahdottomalta ajatukselta.
Itse asiassa tuli jo vähän nälkä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





