Kaksi Marttia muistetaan edelleen kaukana kotimaasta
Lähetystyö on ollut osa etelän maiden hyväksikäyttöä, mutta nykyään sävelet ovat aivan erilaiset, kirjoittaa Matti Repo kolumnissaan.
YK:n erityislähettiläs Martti Ahtisaari kätilöi Namibian itsenäiseksi Etelä-Afrikan rotusortohallinnon alta 1990. Kuva: Kari Salonen9.3.202506:00
Otin äskettäin osaa piispojen vihkimiseen Namibiassa. Namibian evankelis-luterilainen kirkko on syntynyt suomalaisesta lähetystyöstä, joka alkoi vuonna 1870 maan pohjoisosassa, jonka moni muistaa Ambomaana.
Vaikka Lähetysseuralla ei enää ole maassa työntekijöitä, yhteistyö jatkuu Tampereen, Helsingin ja Espoon hiippakuntien hankkeina. Piispan vihkiminen yhteisenä aktina on kirkollisen yhteyden näkyvä ilmaus. Se osoittaa, että kirkot tunnustavat toisensa, antavat tukensa toisilleen ja sitoutuvat rukoilemaan toistensa puolesta.
Namibian presidentti Nangolo Mbumba kutsui yllättäen suomalaisdelegaation vastaanotolle. Hän olisi halunnut osallistua vihkijuhlaan, muttei voinut poistua pääkaupungista maassa vietettävän ensimmäisen presidentin Sam Nujoman kuolemaa seuranneen suruajan vuoksi.
Palatsissa oli vastassa laaja valtionhallinnon edustajisto. Useimmat kertoivat käyneensä suomalaisten perustamaa koulua tai olleet muuten tekemisissä lähetystyöntekijöiden kanssa. Presidentti esitti kiitokset Suomen valtion ja kirkon tuesta Namibian kansalle sen kehityksessä itsenäiseksi valtioksi ja toimivaksi yhteiskunnaksi.
Muistetuksi tuli erityisesti kaksi Marttia: ensimmäinen lähetti Martti Rautanen sekä YK:n erityislähettiläs Martti Ahtisaari, joka kätilöi Namibian itsenäiseksi Etelä-Afrikan rotusortohallinnon alta 1990.
”Lähetystyö on kokonaisvaltaista. Siihen kuuluvat niin hengellinen kuin aineellinen apu ja kehitystyö.”
On tunnustettava, että lähetystyössä on evankeliumin ohella viety myös eurooppalaisia tapoja ja ajatusmalleja, jopa kolonialisoitu globaalin etelän maita ja tuettu niiden riistämistä. Kulttuuri-imperialismista ovat pohjoisen kirkot tehneet parannusta, ja nyt pyritään tasaveroiseen kumppanuuteen.
Lähetystyö on kokonaisvaltaista. Siihen kuuluvat niin hengellinen kuin aineellinen apu ja kehitystyö. Presidentin kiitosten taustaa vasten näyttävät lähetyksen oikeutuksen kyseenalaistavat puheet asiantuntemattomilta, samoin kuin ne, joiden mukaan tarvitaan vain sananjulistusta. Puhumattakaan niistä, joiden mukaan on ylipäätään mieletöntä tukea kehittyviä maita.
Gambialaissyntyinen, sittemmin Yalessa teologiaa opettanut professori Lamin Sanneh katsoo, että kestävin ja laajimmin vaikuttanut eurooppalaisen lähetyksen muoto oli Raamatun kääntäminen erilaisille heimokielille. Se merkitsi ensin kirjakielen luomista ja sen jälkeen lukutaidon opettamista. Mutta laajan levikin saaneen Raamatun kielestä tuli yhdistävä tekijä. Sen kirjoitusasu ja käsitteistö muodostuivat yhteisen kielen ja kulttuurin perustaksi ja tekivät mahdolliseksi itsenäisten kansakuntien synnyn.
Lähetystyössä puhutaan nykyään transformaatiosta eli muutoksesta. Usko muuttaa ihmisiä ja ihmisten yhteisöjä, mikä taas muokkaa kirkkoja ja kansoja. Lähetys muuttuu yhteistyöksi, mutta edelleen se myös muuttaa yhteiskuntia, sillä sen sanomassa on sisäinen voima muokata maailmaa.
Kolumnin kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
