Espoon lukiot varautuvat koronaan – ovet kiinni ja oppilaat etäopetukseen
Espoon kaikki lukiot siirtyvät etäopetukseen ensi maanantaista alkaen 25. maaliskuuta saakka.
Otaniemen lukion oppilaat saivat tiedon etäopetukseen siirtymisestä Wilma-viestillä. Kuva: MT kuvaajaEspoon kaikki lukiot varautuvat koronaepidemiaan ja siirtyvät ensi maanantaista alkaen etäopetukseen.
Muun muassa kaupungin suurimman lukion Otaniemen oppilaat saivat tiedon asiasta tänä iltana viestillä Wilma-verkkopalvelussa.
Viestin allekirjoittanut rehtori Sinikka Luoma-Mattila kertoo, että Otaniemen lukiossa ei ole tiedossa korona-altistumisia.
Etäopetus jatkuu 25. maaliskuuta saakka. Tämän jälkeen annetaan uudet ohjeet.
Ylioppilaskirjoitukset järjestetään lukiolla ylioppilastutkintolautakunnan ohjeen mukaan.
Espoon kaupungin ohjeiden mukaan ulkomailta palaavat lapset ja aikuiset eivät osallistu päiväkodin ja koulun toimintaan kahteen viikkoon Sama ohje koskee sekä oppilaita että henkilöstöä.
Lisäksi Espoon koulujen ja lukioiden ulkomaanmatkat on peruttu toistaiseksi 10.3.2020 alkaen. Espoon kaupungin päiväkoteihin, kouluihin ja lukioihin ulkomailta suuntautuvat kansainväliset vierailut siirretään syksylle.
Uutista päivitetty 13.3. klo 20:40. Etäopetukseen siirtyvät kaikki Espoon lukiot, ei vain Otaniemen lukio kuten aikaisemmin kerrottiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
