Kotimaa

Helsingin yliopisto ainoa suomalaisyliopisto huippuyliopistojen listauksessa – lännen pitkään jatkunut ylivalta huipulla alkaa hiipua

Aasialaiset yliopistot nousivat joukolla sadan parhaimman yliopiston joukkoon.
Helsingin yliopisto oli listauksessa jaetulla 98. sijalla. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen

Helsingin yliopisto oli ainoa suomalainen yliopisto, joka ylsi yliopistoja vertailevassa Times Higher Education (THE) -tutkimuksessa 200 parhaan joukkoon. Helsingin yliopisto oli jaetulla 98. sijalla.

Ruotsista 200 parhaimman joukkoon ylsi viisi yliopistoa, Tanskasta kolme ja Norjasta yksi.

Ykköspaikan tutkimuksessa säilytti jo viidettä vuotta peräkkäin Britannian Oxfordin yliopisto. Yhdysvaltalaiset Stanfordin ja Harvardin yliopistot olivat sijoilla kaksi ja kolme.

Kymmenen parhaan yliopiston joukossa oli kahdeksan yhdysvaltalaisia yliopistoa.

Tämänvuotisessa tutkimuksessa mannerkiinalainen yliopisto sijoittui ensimmäistä kertaa 20 parhaimman joukkoon, kun Tsinghuan yliopisto sijoittui jaetulle 20. sijalle. Lisäksi aasialaiset yliopistot nousivat joukolla sadan parhaimman yliopiston joukkoon. Näitä nousijoita oli 16.

Yhteensä tutkimuksessa oli tänä vuonna mukana ennätykselliset 1  527 yliopistoa 93 maasta ja alueesta.

Lue lisää

Maa- ja vesitekniikan tuki lahjoitti Helsingin yliopistolle 750 000 euroa – varoilla rakennetaan ainutlaatuinen mittausasema Viikkiin

Suomen lintujen pesimäkausi on tuoreen tutkimuksen mukaan entistä lyhempi ja alkaa aiemmin kuin ennen

Perhoskanta romahti Ahvenanmaalla – tutkijat ennustivat sen jo aiemmin matemaattisten mallien avulla

Metsäpalot ja ilmaston lämpeneminen muodostavat toisiaan kiihdyttävän kierteen