Kotimaa

Oikeusministeriö: Vaalit pidetään 13. kesäkuuta – kahdeksan puoluetta yhdeksästä kannatti kuntavaalien siirtoa kesäkuulle

Eduskuntapuolueet tekivät päätöksen vaalien siirtämisestä kokouksessa, jossa puoluesihteerit neuvottelivat oikeusministeriön väen kanssa aamupäivästä alkaen.
LEHTIKUVA/Heikki Saukkomaa
Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit ovat neuvotelleen kuntavaalien ajankohdasta oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) johdolla.

Kuntavaalit siirretään järjestettäväksi 13. kesäkuuta. Kahdeksan puoluetta yhdeksästä kannattaa kuntavaalien siirtoa kesäkuulle, kertoo oikeusministeriö Twitterissä.

Eduskuntapuolueet tekivät päätöksen vaalien siirtämisestä kokouksessa, jossa puoluesihteerit neuvottelivat oikeusministeriön väen kanssa aamupäivästä alkaen.

Siirtoa on perusteltu muun muassa terveysturvallisuudella.

Perussuomalaiset on kertonut julkisesti vastustavansa siirtoa. Puoluesihteeri Simo Grönroos sanoi aiemmin tänään STT:lle, että perussuomalaiset vastustaa vaalien siirtoa myös kesäkuulle, joten yhteisymmärrystä siirtämisestä ei tulla saavuttamaan.

"Ei näihin siirtoihin ole perusteita. Jos katsotaan maailmalle, siellä on järjestetty paljon, paljon pahemmissa koronatilanteissa vaaleja. Rapauttaa demokratian uskottavuutta, jos puolitoista kuukautta ennen vaaleja niitä lähdetään siirtämään", hän kertoi aamulla ennen kokousta.

Kuntavaalit piti järjestää 18. huhtikuuta, mutta oikeusministeriö ehdotti eilen vaalien siirtämistä epidemiatilanteen vuoksi.

Lue lisää

Uutissuomalainen: Mepit Elsi Katainen ja Laura Huhtasaari jättävät kuntapolitiikan

MT selvitti: Perussuomalaisilla kovin vauhti kuntavaalien ehdokaslistojen täytössä – "Jos keskustan asema horjuu, voi olla mahdollista saada hallitus kaatumaan”

Aiemmat ääniharavat puuttuvat suurten kaupunkien pormestarikisoista – Vapaavuori luopuu, Lyly panttaa päätöstään, Orpo ei lähde: "Turussa on tie auki näkyvään tehtävään"

Se pärjää, joka erottuu