Kotimaa

Iisalmelainen joogasaliyrittäjä levitti koronaa ja puri poliisia – riensi karanteenin loputtua Helsinkiin koronarajoituksia vastustavaan mielenosoitukseen

Poliisien vastustamiseen epäillään kuuluneen monenlaisia toimia.
Kari Salonen
Koronavirusepidemian myötä osa kansalaisista on alkanut vastustaa viruksen rajoitustoimia.

Iisalmelainen joogasaliyrittäjä pidätettiin maaliskuussa, koska hän ei ollut mennyt koronavirustestiin viranomaisten kehotuksista huolimatta. Asiasta kertoo Iisalmen Sanomat.

Viranomaisten mukaan naisesta epäillään käynnistyneen 19. helmikuuta alkaneella jaksolla tartuntaketju, jossa yli kymmeneltä ihmiseltä on todettu koronavirustartunta. Poliisin mukaan naisen kautta koronavirukselle altistuneita on tiettävästi runsas sata.

Joogasalin lisäksi yrittäjä pyörittää myös siivousalan yritystä ja oli käynyt siivoamassa ihmisten kodeissa koronaa sairastaessaan.

Myös poliiseja altistui koronavirukselle laajalti julkista huomiota saaneella työtehtävällä Iisalmessa maaliskuussa, kun terveydenhoitoviranomaiset olivat viikonloppuna tehneet poliisille virka-apupyynnön toimittaa iisalmelainen yrittäjänainen tartuntavaaraepäilyn vuoksi koronatestiin.

Poliisin tehtävä oli saattaa nainen testattavaksi terveydenhuollon toimipisteessä. Tilanteessa nainen jouduttiin ottamaan kiinni pitämällä häntä kiinni käsin sekä estämällä riehumista käsiraudoilla.

Kiinniotettua yrittäjänaista epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä terveyden vaarantamisesta, uutisoi Savon Sanomat.

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on rikosnimike, johon ei riitä vain pullikointi poliiseja vastaan, vaan rikosnimike edellyttää kovempia otteita.

Kysyttäessä rikoskomisario Arto Elomaa Itä-Suomen poliisista myöntää, että naisen epäillään muun muassa purreen poliisia.

Elomaan mukaan poliisien vastustamiseen epäillään kuuluneen monenlaisia toimia.

Nainen toimitettiin lopulta koronatestiin ja asetettiin karanteeniin.

Maaliskuun 20. päivänä yrittäjä osallistui Helsingissä koronarajoituksia vastustavaan mielenosoitukseen yhtenä tapahtuman pääpuhujista.

Yrittäjän nimi poistettu jutusta 21.4. kello 11.51, sillä asian tutkinta on kesken. Nimen julkaiseminen ei ole tarpeellista asian selvittämiseksi.

Lähteet:

Iisalmen Sanomat

Savon Sanomat

Ilta-Sanomat

Lue lisää

Ensihoitajia pahoinpidellään ja uhkaillaan terä- ja ampuma-aseilla

Marinin hallitus tukee ravintoloita työllistämisessä tuhannella eurolla työntekijää kohden – kaksiosaisen tukipaketin suuruus on yhteensä 123 miljoonaa euroa

50 tutkijan ja asiantuntijan avoin kirje haastaa Suomen hallituksen linjan – "Korona tukahdutettava"

Aalto-yliopiston tutkija olisi pitänyt tiukat koronarajoitukset voimassa vielä kaksi kuukautta – "Laumasuojan hakeminen levittämällä tahallaan tappavaa virusta olisi eettisesti erittäin arveluttavaa"