Näin teet koronatestin kotona, pysäytät tartuntaketjun ja pelastat ehkä ihmishenkiä
Koronan kotipikatesti on helppo ja edullinen.
Koronan kotitestipaketti sisältää näytteenottopuikon, koeputken, uutosliuoksen ja testauslaitteen. Tämän testin tulos oli negatiivinen. Tulitikku kuvassa kertoo mittakaavan. Kuva: Jussi MartikainenRajoitusten jälkeen palannut vapaampi elämä saa useimmat edelleen miettimään paitsi koronatartunnan riskiä, myös sitä, ettei itse tietämättään tartuta muita. Deltamuunnos tarttuu herkästi.
Myös oireeton ja rokotettu voi toimia tartuttajana. Oireettomana ei kuitenkaan pääse koronatestiin, eikä kaikkia oireettomia altistuneitakaan tällä hetkellä testata. Korona vie silti edelleen ihmisiä tehohoitoon, josta kaikki eivät palaa elävänä. Jokainen pysäytetty tartuntaketju voi säästää ihmishenkiä.
Kesällä kauppoihin ilmestyivät koronan kotitestit, joilla saa selville, kantaako virusta. Antigeenitesti tunnistaa virusproteiinin, joka näkyy näytteestä tartunnan jälkeen.
Testejä löytyy kaikista kaupoista, ja niiden hinnat ovat 5–8 euroa kappaleelta. Tässä jutussa kerrotaan S-ryhmän Alepasta ostetusta Boson Biotechin covid-19 -pikatestistä.
Testipaketti sisältää ohjeiden lisäksi näytteenottopuikon, pienen muovisen koeputken ja uuttoliuospullon sekä testauslaitteen. Paketti avataan ensin puhtain käsin ja asetellaan testivälineet puhdistetulle alustalle. Ohjeen mukaisesti nenää niistetään muutaman kerran, jonka jälkeen kädet taas pestään saippualla tai desinfioidaan.
Seuraavaksi taitetaan muovisen uuttoliuospullon ”korkki” pois ja tiristetään liuos pullosta koeputkeen.
Nyt kun koeputki liuoksineen on toisessa kädessä, otetaan näytteenottopuikko toiseen. Puikon vanupäätä pyöräytetään ensin muutaman kerran molemmissa sieraimissa noin 2,5 sentin syvyydellä ja sen jälkeen koeputken liuoksessa. Puikko jätetään liuokseen minuutin ajaksi.
Koeputki on pehmeä, joten sillä voi puristaa kevyesti uuttonesteen pois vanutikusta.
Nyt näyte on koeputkessa, jonka päälle käännetään seuraavaksi putken kyljessä oleva tippanokka. Nokan avulla annostellaan kolme tippaa näytettä testauslaitteen ”näytekaivoon”. Silmin voi nähdä, kuinka uutosliuos imeytyy ja leviää testerissä.
Varsin nopeasti laitteen ”näyttöön” muodostuu punainen viiva. Se kertoo, että testi on onnistunut. Nyt odotetaan 20 minuuttia, ilmestyykö näyttöön toinenkin viiva. Jos ei ilmesty, sinulla ei ole koronatartuntaa.
Yksikön päällikkö Carita Savolainen-Kopra THL:stä muistuttaa, että kotitesti ei korvaa terveydenhuollon tekemää testiä vaan täydentää sitä ja kertoo juuri testaushetken tilanteen.
”Jos oma epäily tartunnasta perustuu oireisiin tai altistumiseen, on syytä hakeutua terveydenhuollon testattavaksi”, hän painottaa.
Itse olen tehnyt testin muutaman kerran – ennen yleisötapahtumaan lähtöä sekä ennen oman talouden ulkopuolisten ihmisten tapaamisia.
Juuri ennen tapaamista tehdyllä testillä voi käytännössä torjua riskin olla tartuttaja. Se on vapauttava tunne.
Testivälineet ovat ainakin rouvimpaan työhön tottuneille käsille pienet. Jos käyttää lukulaseja, ne kannattaa varata otsalle jo ennen testin aloittamista. Ensimmäinen testi vaati itseltäni miettimistä ja ohjeiden tavaamista, mutta seuraavat sujuivat jo rutiinilla.
Kotipikatestien käyttö voi oireettomien tartuntojen löytämisellä estää uusia tartuntaketjuja ja tarvetta rajoitusten palauttamiseen.
Monet yritykset ovat ottaneet testit käyttöön, kun on tarve tavata joko omaa porukkaa tai asiakkaita. Hyvin ne sopisivat myös perhe- ja sukujuhlien järjestämiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

