Kotimaa

Poliisin toimintamenot nousevat vuonna 2022 – läsnäolo heikon palvelutason alueilla halutaan varmistaa

SPJL:n Jouni Rinne pitää hallituksen budjettipäätöstä ensivaikutelman perusteella oikeansuuntaisena.
Miska Puumala
Ennen syksyn budjettiriihtä poliisin ensi vuoden budjetti uhkasi jäädä 35-40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Hallituksen budjettiriihessä on löydetty yhteisymmärrys poliisin ensi vuoden toimintabudjetista.

Vuoden 2022 talousarvioesityksessä poliisin toimintamenot ovat sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan korkeammalla tasolla kuin tänä vuonna.

"Näillä määrärahoilla turvataan kansallisen ihmiskaupan vastaisen erikoisryhmän ja -verkoston toimintaedellytykset, sekä varmistetaan poliisin läsnäolo alueilla, joissa on heikoin palvelustaso", Ohisalo totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina.

Ennen syksyn budjettiriihtä poliisin ensi vuoden budjetti uhkasi jäädä 35-40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tarvittavien säästöjen tekeminen tarkoittaisi poliisin arvion mukaan ainakin 450 henkilötyövuoden vähentämistä.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) puheenjohtaja Jonne Rinne arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa (23.8), että jos lisärahoitusta ei tule, joutuvat leikkuu-uhan alle haja-asutusalueilla partioivat harva-partiot

"Tosiasia on, että harvapartioiden rahoitus loppuu. Ei tarvitse olla kummoinen taikuri todetakseen, että harvapartiot silloin poistuvat, ja saattaa poistua jotain muutakin."

SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinteen mukaan hallituksen budjettiratkaisu vaikuttaisi ensivaikutelman perusteella olevan oikeansuuntainen. Esimerkiksi kuluvan vuoden tasoinen budjetti olisi ollut auttamatta liian pieni.

"Kulurakenne esimerkiksi vuokrien ja tietojärjestelmien osalta on kasvava. Jos poliisinbudjetti olisi sama kuin viime vuonna, niin se olisi todellisuudessa pienempi."

Ohisalon kommentin poliisin läsnäolosta heikon palvelutason alueilla Rinne näkisi viittaavan siihen, että harvapartioita tullaan toteuttamaan myös jatkossa.

"Toki tätä pitää kysyä ministeriltä itseltään. Minä tulkitsen tämän näin, että tässä halutaan harva-alueiden poliisipartiot pitää, sekä turvata poliisin valvontatoiminta koko maassa."

Rinteen mukaan SPJL teki ennen budjettiriihtä merkittävästi töitä poliisin rahoitusongelmien tuomiseksi esille.

"Se on meidän tehtävä tuoda ikävä totuus esille, että päättäjät tietävät mitkä ovat heidän päätöstensä seuraukset. Olen iloinen jos nyt voidaan välttyä siltä, että määräaikaisessa virkasuhteessa olevien virkasuhteet katkeavat tai joudutaan pohtimaan irtisanomisia ja lomautuksia."

Korjattu 10.9. otsikosta vuosiluku vuodeksi 2022.

Lue lisää

Poliisi ratsaa renkaita tällä viikolla tehostetusti

Poliisi ei epäile keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään kohupuheeseen liittyvän rikosta

Ohisalo valittiin jatkamaan vihreiden puheenjohtajana

Ohisalo: Hallitukselle voi tulla keväällä laiskanläksyä