Valtteri-myrsky siirtyy tänään kohti itää – teillä edelleen vaarallista, tuulet yltyvät eilistä kovempiin lukemiin
Illalla Energiateollisuuden Sähkökatkokartan mukaan koko maassa oli noin 3 600 sähkötöntä asiakasta.
Valtteri-myrsky toi mukanaan huonot ajokelit valtaosaan maata. Eniten lunta sataa eteläisessä Suomessa. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenLauantain nimipäiväsankarin mukaan nimetty Valtteri-myrsky jatkaa puhkumistaan. Eiliseen verrattuna tuulet yltyvät tänään, ja pahimmillaan eteläisen Suomen rannikkoalueilla voi tuulla 23–25 metriä sekunnissa kymmeneen saakka illalla, kertoo Ilmatieteen laitos.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jani Parviaisen mukaan myrskyn ja lumisateiden painopiste siirtyy tänään lännestä itään.
Eniten lunta sataa Helsingistä Kymenlaaksoon ulottuvalla vyöhykkeellä. Illalla lumisade alkaa hiljalleen heiketä.
Lauantai-iltana Ilmatieteen laitos kertoi Twitterissä, että Valtteri-myrskyn siihen mennessä suurin lumikertymä oli mitattu Salossa Varsinais-Suomessa. Lunta oli satanut alueella 22 senttimetriä.
Ilmatieteen laitokselta ennustettiin, että sunnuntaihin mennessä myrskyn myötä voi kertyä Etelä-Suomen rannikon tuntumaan lunta 30 senttimetriä.
Ajokelin ennustetaan olevan iltaan asti huono tai erittäin huono koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta. Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrottiin kuitenkin neljän aikaan aamuyöstä STT:lle, että liikenne oli sujunut tuohon mennessä yllättävän hyvin.
"Varmaan ihmiset ovat jättäneet lähtemättä liikenteeseen jonkun verran ja sitten ovat varmaan osanneet varautua tuohon keliin", kertoi liikenneoperaattori Jarno Nyholm Helsingin tieliikennekeskuksesta.
Nyholm alleviivaa pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla tulleen lunta, mutta tieliikennekeskuksen tietoon ei ole silti tullut kuin muutama pieni ojaanajo.
Vielä illalla Energiateollisuuden Sähkökatkokartan mukaan koko maassa oli noin 3 600 sähkötöntä asiakasta. Aamulla hieman ennen kahdeksaa sähköttä oli noin 2 400 asiakasta.
Maan eteläosassa lämpötilan odotetaan pyörivän päiväsaikaan kahden ja seitsemän pakkasasteen välillä. Lännessä on vähän lauhempaa.
Maan keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila on niin ikään pakkasella. Elohopea laskee nollan alapuolelle –2 ja –10 asteen välille. Länsirannikolla ollaan nollan asteen tuntumassa.
Lapissa sään ennustetaan olevan kylmä ja poutainen. Lämpötila on 10–25 astetta pakkasella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

