
Jussi Takala rakensi vanhasta kanalasta perheelleen komean kuntosalin: ”Kyllä se on joka päivä käytössä”
Muutoksessa hyödynnettiin osittain alajärveläistilan vanhan kanalan lämmitystä ja ilmanvaihtoa. Täällä laitteet eivät pölyty: sali on käytössä joka päivä.
Yli 100-neliöiseltä kotikuntosalilta löytyy kaikki, mitä urheilullinen perhe tarvitsee. Edessä isä Jussi Takala, cross-trainerilla Emma, oikealla äiti Ulla, istumassa Viola ja takana Ilona Takala. Kuva: Johannes TervoJussi ja Ulla Takalan kotitilalla Etelä-Pohjanmaalla on tehty monenlaisia hankintoja.
Uusi kerroslattiakanala valmistui vuonna 2009, kun vanha jäi alajärveläistilan tarpeisiin auttamatta pieneksi. Ei ole kuitenkaan isännälle epäselvää, mikä uudistus on ollut kaikkein onnistunein.
Kuntosali on investoinneista ehdottomasti paras, hän tokaisee. ”Aina koneita tilalla laitetaan ja se kuuluukin asiaan, mutta eikö oma kone ole se tärkein?”
Ennen perhe kävi salilla keskustassa 10 kilometrin päässä. Kuntosali oli sielläkin laadukas, mutta lähtemisessä oli oma vaivansa.
Monella salikäynnit loppuivat korona-aikaan, mutta Takalan perheessä ne vain lisääntyivät – kotikuntosalin ansiosta.
Täällä kuntopyörät ja muut laitteet eivät ole päässeet muuttumaan hintaviksi vaateripustimiksi: Tänäänkin salilla on kertynyt tunteja jo kaksi ja puoli.
”Kyllä se on joka päivä käytössä. Jos ei muuten, niin tytöt käyvät venyttelemässä. Parhaina päivinä käyttötunteja kertyy 7–8.”
Kuntosalia käyttää koko perhe. Ristikkäistaljalla harjoitteleva Emma Takala (vas.) valmentautuu fitnessissä, Viola Takala (oik.) kilpailee kestävyysjuoksussa. Kuva: Johannes TervoJussi Takala on kunnostanut salin itse vanhasta kanalasta. Muutoksessa hyödynnettiin osittain kanalan lämmitystä ja ilmanvaihtoa.
Myös lattia oli valmiiksi hyväkuntoinen: kumimaton asentaminen betonin päälle riitti. Komea kiviseinä päätettiin jättää osittain näkyviin. Tavoitteena on myöhemmin rakentaa vielä salin yhteyteen saunat ja palkintohuone.
Tässä perheessä elämää ilman urheilua on vaikea kuvitella. Jussi on entinen kestävyysjuoksija, Ulla Takala on kilpaillut kestävyysjuoksun lisäksi hiihdossa ja triathlonissa.
18-vuotias Emma valmentautuu fitnessissä, 16-vuotias Ilona ja 12-vuotias Viola kilpailevat kestävyysjuoksussa ja 11-vuotias Johannes puolestaan jääkiekossa.
Kuntosali on yllättänyt monet vieraat. Tulijoita olisi enemmänkin mitä salille pystytään ottamaan. Maksua isäntä ei salinsa käytöstä ole ottanut, mutta pääasiassa sen käyttö on pyhitetty omalle perheelle.
Suunnitteilla on myös vetää ilmaista jumppaa viljelijäkollegoille.
Urheilu on nuoria yleisurheilijoita sponsoroivalle Jussi Takalalle sydämenasia. Hän remontoi tilan vanhasta kanalasta kuntosalin. Kuva: Johannes TervoTakalan leipätyössäkin luulisi riittävän monelle urheilua: Peltoa riittää ja siihen vielä metsät sekä siipikarja päälle.
On väärin sanottu, että työstä liikuntaa tulisi riittävästi, hän virkkoo. ”Työssä oleva liikunta on staattista: traktorissa istuminen lyö paikat jumiin. Vapaa-ajalla myös henkiset voimavarat kasvavat.”
Helpoin reitti ei ole koskaan ollut Takalan tyyliä. Kun Saksasta hankittu pyörä vaati huoltoa, hän hyppäsi aamulla satulaan Alajärvellä ja polki 390 kilometriä Helsinkiin.
Matka taittui 30 kilometrin keskivauhdilla 13 tunnissa. Pyörähuoltamon pihassa Helsingissä hän oli kuuden jälkeen. Ei se sen suurempaa hämmästystä huoltamolla aiheuttanut, Takala tokaisee.
Salin laitteista hänen suosikkejaan on soutulaite. Se treenaa koko kehoa jaloista selkään. Laitteen mittariin onkin kertynyt jo 7 000 kilometriä.
Parhaimpina päivinä salille käyttötunteja kertyy 7-8. Kuvassa eturivissä vasemmalta oikealle Ilona (vas.), Viola ja Johannes Takala. Takarivissä isä Jussi ja äiti Ulla sekä Emma Takala. Kuva: Johannes TervoLiikunnan Takala suosittelee aloittamaan kevyellä intensiteetillä. Liikaa ei kannata kerralla yrittää.
Kiire on lopulta vain tekosyy, hän pohtii. ”Jos haluaa liikkua, kaikki löytävät siihen aikaa.”
Myös työkyky paranee, kun kunto kasvaa. ”En näe tässä haittapuolia, vaikka se aikaa viekin. Jokaisen kannattaa etsiä oma lajinsa. Metsässä kävelykin on hyvästä.”
Takala tsemppaa jaksamaan kuntosalilla käymistä alkukankeuden yli.
Jos pystyy jatkamaan treenaamista yli kaksi kuukautta, on vahvoilla siinä, että kuntoilu myös jatkuu.
”Moni aloittaa muutoksen liian voimakkaasti. Isoa hyppäystä uuteen on vaikea saada kestämään, jos motivaatio ei ole todella iso.”
Top-3 laitteet kotikuntosalille
1. Aerobinen laite: Laite voi olla Takalan suosikki eli soutulaite tai esimerkiksi juoksumatto, kuntopyörä tai cross-trainer. Yksi näistä riittää jo pitkälle.
2. Painonnostoon ja kyykkyihin tarkoitettu räkki. Räkkiin voidaan kiinnittää levytanko ja painot.
3. Käsipainot ja jumppamatto. Matolla voi tehdä monia liikkeitä tehokkaasti.
Hiki ei kuitenkaan lennä maaseudulla menneiden vuosien malliin.
Viime vuoden lopulla uutisoitiin, kuinka kaupunkimaisissa kunnissa nuoret ovat jopa keskimäärin paremmassa kunnossa kuin maaseudulla.
Syynä voivat olla pitkät etäisyydet, Takala aprikoi. Harrastusmahdollisuudet eivät aina ole kivenheiton päässä eivätkä vanhemmat ehkä viitsi kuskata jatkuvasti.
Aiemmin hypättiin pyörän selkään ja käytiin katsomassa kavereita, hän pohtii. Nyt sosiaalisuus voi tulla tyydytetyksi medialaitteen äärellä.
Harrastusten kirjon kasvaessa myös Takalalle rakkaan yleisurheilun suosio on notkahdellut.
Yleisurheilu on monia muita lajeja edullisempaa, muttei yhtä sosiaalista kuin joukkuelajit.
”Paljon on vanhempien esimerkistä kiinni. Meillä kaikki harrastavat, mutta ketään ei patisteta.”
Kuntosalilaitteissa kannattaa satsata laatuun, hän rohkaisee.
”Olen perustellut asian niin, että mitä urheiluun laittaa, sen pitäisi tulla tuplana takaisin.”
Top-3 liikkeet kotikuntosalille
1. Jalkakyykky. Se on kuningasliike, jossa koko keskivartalo on voimakkaasti mukana tukemassa. Aloita pienillä painoilla ja lisää hiljalleen.
2. Painonnostotangolla tehtävä rinnallenosto ja tempaus. Ei ihan aloittelijan liike.
3. Jumppamatolla tehtävät vatsalihasliikkeet. Vatsa- ja selkälihaksista kannattaa pitää hyvää huolta, sillä ne tukevat ryhtiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








