
Aurinkovoimaloiden hinnat ovat laskeneet

Sähkön hinnan arvioidaan vaihtelevan jatkossa paljon, ja asiantuntijoiden näkemys on, että hinta tulee olemaan aikaisempia vuosia korkeammalla. Tämä johtuu ensisijaisesti kovaa vauhtia sähköistyvän yhteiskunnan sähköntarpeen kasvusta. Samaan aikaan sähkön siirron kustannukset tulevat nousemaan, kun rakennuskustannukset ja yleinen kustannustaso nousevat. Merkittävää onkin huomioida, että vaikka sähköenergian hinta vaihtelee, on siirtomaksu aina sama, toisin sanoen kuluttaja maksaa aina siirtomaksun ja verot myös halvasta pörssisähköstä.
Monesti luullaan, että Suomen pohjoinen sijainti on este aurinkosähkön hyödyntämiselle. Päinvastoin sijaintimme on aurinkosähkön tuottajalle jopa etu. Valoisina kuukausina aurinko paistaa lähes ympäri vuorokauden, ja auringonvalon vuotuinen määrä Suomessa yltää keskisen Euroopan tasolle. Suurin osa, 60–70 % aurinkovoimalan tuotannosta, sijoittuu vuoden valoisimpaan aikaan maaliskuun ja syyskuun välille. Kevättalven ja syksyn osuus on n. 20–30 %. Kun tuotantoa on yli oman tarpeen, itse tuotettua sähköä jää myös verkkoyhtiölle myytäväksi. Oman sähkön tuotantoon investointi on siis todella kannattavaa.

Toinen vähemmän tunnettu fakta on aurinkopaneelien paras suunta. Sitkeän käsityksen mukaan paneelit tuottavat huipputasolla vain, jos ne suunnataan suoraan etelään, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Lounaaseen tai kaakkoon suunnatut paneelit tuottavat sähköä lähes samalla teholla. Jopa länteen tai itään suunnatut paneelit tuottavat 80 % siitä tehosta, joka etelän suunnasta saadaan. Hankalissa ilmansuunnissa oleville katoille paneelit voi jakaa kahdelle lappeelle. Nykyisin paneeleita toteutetaan myös half-cut -tekniikalla, mikä minimoi mahdollisten puiden tai muiden esteiden varjostavan vaikutuksen.
Aurinkovoimalaa hankkiessa kannattaa olla tarkkana. Kuluttajavirasto on saanut ns. villien toimijoiden toimintatavoista useita kanteluja. Päänvaivaa ovat aiheuttaneet niin tehomäärien katteettomat lupaukset kuin huonosti tehdyt asennukset. Voimala kannattaa hankkia luotettavaksi tiedetyltä toimijalta.
Voimaloiden hankintahintojen vertailu on vaikeaa, sillä useimpien voimaloita tarjoavien yritysten hinnoittelu ei ole läpinäkyvää vaan hinnat neuvotellaan kohdekohtaisesti. Hyvin mietityillä pakettiratkaisuilla saavutetaan kuitenkin erinomainen lopputulos, sillä kohteiden vaatimukset eivät juuri eroa toisistaan. Alalla yleisesti käytetty kohdekohtainen ”räätälöinti” on lähinnä peruste veloittaa korkeampia hintoja. Kuluttajan kannattaa siis aina selvittää pakettivaihtoehtoja räätälöityjen ratkaisujen rinnalla.

Onneksi voimalamarkkinoille on tullut myös selkeästi hintansa ilmoittavia yrityksiä. Suomeen saapuneiden SunPro -aurinkovoimaloiden myötä markkinoille on saatu jokaisen kukkarolle sopivia ratkaisuja. Huokean voimalan takaisinmaksuaika on merkittävästi lyhyempi. SunPro -voimaloiden edullinen hinta perustuu suureen volyymiin ja omaan tuotantoon. SunPro -järjestelmien kaikki osat ja komponentit ovat sopimusvalmistajien tekemiä ilman tukkuportaan välikäsiä. Tämä mahdollistaa kuluttajalle Suomen olosuhteissa vaadittavan korkean laadun hankkimisen aikaisempaa edullisemmin.
SunPro -aurinkovoimalan voi hankkia asennettuna tai sen voi asentaa itse. Itse asentaessa sähkötyöt teetetään ammattilaisella. Aurinkovoimalan asennustyöstä saa kotitalousvähennyksen.
Aurinkovoimalan hankkijan muistilista
VERTAA ERI VAIHTOEHTOJA: Aurinkovoimala sopii yleisimpiin talotyyppeihin, ja ratkaisut ovat pääosin samankaltaisia. Vaihtoehtojen vertaamiseen kannattaa silti käyttää aikaa, sillä hinnoissa on eroja.
AURINKOSÄHKÖ ON VAIVATONTA: Aurinkosähkötermistö voi tuntua aluksi hieman kinkkiseltä. Älä lannistu. Järjestelmän käyttöönoton jälkeen aurinkosähkön tuotanto on vaivatonta. Aurinkopaneelit puhdistuvat sateessa, eikä järjestelmä käytännössä tarvitse huoltoa. Aurinkosähkön tuottamiseen ei tarvita erityisosaamista.
SÄHKÖN KOKONAISHINTAAN VAIKUTTAA MONTA TEKIJÄÄ: Järjestelmän takaisinmaksuaikaa laskettaessa kannattaa muistaa sähkönjakeluyhtiöltä ostettavan sähkön hinnan lisäksi jokaista ostettua kilowattituntia kohden tulevat muut kustannukset.
- Energiayhtiöiden sähkönsiirron energiamaksu vaihtelee yhtiöstä riippuen kahdesta jopa kuuteen senttiin kilowattitunnilta. Sähkönsiirron lisäksi energiayhtiöt perivät kuukausittaista perusmaksua, joka on Omakotiliitto ry:n siirtohintaseurannan mukaan edullisimmillaan 2,54 euroa ja kalleimmillaan 37,56 euroa kuukaudessa.
- Kotitaloudet, maatalous, julkinen sektori ja palvelutoiminnot maksavat sähköveroa 2,253 snt kilowattitunnilta
OSTA VARMALTA TOIMIJALTA: Pitkäikäinen voimala kannattaa hankkia luotettavalta yritykseltä. Nopeasti kasvavalla alalla on paljon uusia toimijoita, jotka saattavat poistua markkinoilta nopeasti ennen kuin voimala saavuttaa käyttöikänsä. Voimaloiden käyttöikä on jopa 30 vuotta. Useimmilla paneeleilla on 25 vuoden tehotakuu, mikä tarkoittaa, että 80 % tuotantotehosta on jäljellä 25 vuoden kuluttua.
HYÖDYNNÄ KOTITALOUSVÄHENNYS: Aurinkovoimalaa hankkiessa asennustyön osuudesta voi hakea kotitalousvähennystä, joka on 40 % työn osuudesta. Vähennykseen oikeuttavaa työtä voi olla maksimissaan 5 875 euron arvosta.
MIKÄLI HALUAT MYYDÄ SÄHKÖÄÄ, OTA YHTETTÄ SÄHKÖYHTIÖÖSI: Aurinkosähköjärjestelmän liittämiseen jakeluverkkoon haetaan lupa alueen sähköverkkoyhtiöltä. Aurinkovoimalan hankkimisen jälkeen kannattaakin ottaa heti yhteyttä omaan sähköyhtiöön, jonka kanssa tehdään sähkönmyyntisopimus. Sähköyhtiöltä saa tarvittavan informaation.
SUNPRO -aurinkovoimalat
• SunPro -voimaloissa korkea tuotto yhdistyy laadukkaisiin komponentteihin ja luotettavaan kiinnitysjärjestelmään.
• Voimaloiden kattokiinnitysjärjestelmissä on oma vaihtoehtonsa jokaiselle kattotyypille.
• SunPro -voimaloiden hinta on aina heti kuluttajan tarkistettavissa.
• SunPro -aurinkovoimaloita edustaa Suomessa Hurrikaani Oy, joka on vuonna 2007 perustettu vakavarainen perheyhtiö.
SunPro aurinkovoimalapakettien hinnat alkaen 4 790 eur.
>> Tarkista tästä eri vaihtoehtojen hinnat.