Korona moukaroi puutuoteteollisuutta – jopa 60 prosenttia alan yrityksistä aikoo lomauttaa henkilöstöään lähikuukausina
Puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo, että yrityksen tilanne heikkenee nopeasti niin, että se on jo kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono.
Huonekaluteollisuuden yrityksistä nykytilanteen näkee huonoksi tai erittäin huonoksi yli puolet vastanneista ja kuukauden kuluttua jo 83 prosenttia yrityksistä. Kuva: Kari SalonenPuutuoteteollisuus ry varoittaa, että koronapandemia heikentää kiihtyvällä vauhdilla alan tilannetta. Puutuoteteollisuuden kyselyyn vastanneista yrityksistä jopa 60 prosenttia on lomauttamassa henkilöstöään kolmen kuukauden kuluessa.
Puolet vastaajista kertoo, että yrityksen tilanne heikkenee nopeasti niin, että se on jo kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono.
Yritysten ongelmat liittyvät erityisesti markkinoilla kohdattuihin haasteisiin. 83 prosenttia niistä nimittäin raportoi, että kysyntä on heikentynyt samalla, kun aiemmin tehtyjä tilauksia ja hankkeita siirretään. Toisaalta asennustöiden toteuttaminen on vaikeutunut, koska asiakkaan tiloihin ei pääse.
Oman henkilöstön sairastuminen tai karanteeniin joutuminen ei sen sijaan vielä tähän mennessä ole merkittävästi haitannut puutuotealan yritysten toimintaa.
Siinä, mihin aikaan koronaviruksen vaikutukset näkyvät puutuotealan yritysten toiminnassa, on eroja. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden yrityksistä nykytilanteen näkee huonoksi tai erittäin huonoksi yli puolet vastanneista ja kuukauden kuluttua jo 83 prosenttia yrityksistä.
Lähes kolmannes kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi, että yrityksessä on jo lomautettu henkilöstöä tai niin joudutaan tekemään viikon sisällä. Lähes 30 prosenttia yrityksistä vastasi valmistautuvansa lomauttamaan 1–3 kuukauden sisällä. Huonekaluteollisuuden kohdalla kuitenkin jo yli puolet yrityksistä on joutunut turvautumaan lomautuksiin ja reilu neljännes valmistautuu niihin 1-3 kuukauden sisällä.
Myös irtisanomisia on edessä, vaikka valtaosa vastaajista ei pitänyt niitä ajankohtaisina. Neljä prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä on joutunut jo turvautumaan irtisanomisiin tai niin tapahtuu viikon sisällä. Sen sijaan lähes viidesosa kertoi, että yrityksessä valmistaudutaan irtisanomisiin 1–3 kuukauden sisällä.
Puutuoteteollisuus ry:n 6.4.–8.4.2020 tekemään kyselyyn vastasi lähes 150 toimialan yritystä.
Lue lisää:
Korona kurittaa myös erikoiskauppaa: ”Nyt ratkaistaan monen yrityksen tulevaisuus"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
