Juha S. Niemelä ministeriön johtoon
Virkaa haki 22 henkilöä. Niemelä valittiin elykeskuksesta.Keski-Suomen elykeskuksen ylijohtaja Juha S. Niemelä nimitetään maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston johtoon. Nimityksen vahvistaa valtioneuvosto.
Niemelä on koulutukseltaan metsänhoitaja, minkä jälkeen hän on väitellyt tohtoriksi. Haastatteluissa hän on kuvannut itseään kuuntelevaksi johtajaksi.
Luonnonvaraosaston ylijohtaja johtaa Suomen metsäpolitiikkaa. Parhaillaan valmistelussa on muun muassa Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittäminen. Se on jakanut mielipiteitä. Esimerkiksi sosialidemokraatit ovat vastustaneet hanketta.
Niemelä ottaa viran vastaan lokakuun puolivälissä. Hänen edeltäjänsä metsänhoitaja Juha Ojala siirtyi Työtehoseuran toimitusjohtajaksi.
Virka kiinnosti 22 hakijaa, joista kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio haastatteli yhdeksän.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
