Joka viides omakotitalo rakennetaan hirrestä
Suomessa rakennettu 145 neliömetrin hirsiomakotitalo sisältää keskimäärin yli 90 kuutiometriä hirttä. ”Näin suuri hiilidioksidivarasto kompensoi perheen polttomoottoriauton käyttöä yli 24 vuoden ajalle.”Suomessa myytävistä talopaketeista yhä useampi on tehty hirrestä, Rakennustutkimus RTS Oy:n selvitys kertoo.
Kasvu on tänä vuonna 16 prosenttia, ja jo joka viides omakotitalo rakennetaan hirrestä.
Hirsitaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Seppo Romppainen näkee hirren suosion kasvulle useita syitä. Yksi syy on, että ekologisuuden merkitys ihmisten valinnoissa kasvaa.
Romppainen kertoo, että Suomessa rakennettu 145 neliömetrin hirsiomakotitalo sisältää keskimäärin yli 90 kuutiometriä hirttä.
Tämä määrä hirttä sitoo hiilidioksidia valmiiseen hirsitaloon hänen mukaansa noin 46 000 kilogrammaa.
”Näin suuri hiilidioksidivarasto kompensoi perheen polttomoottoriauton käyttöä yli 24 vuoden ajalle.”
Laskelma perustuu siihen, että ajokilometrejä kertyy vuodessa keskimäärin 14 000 kilometrejä ja hiilidioksidipäästöjä 135 grammaa kilometriä kohti.
Rakennusteollisuuden hiilijalanjäljen pienentäminen tapahtuisi Romppaisen mukaan Suomessa nopeimmin ohjaamalla kasvukeskusten kaavoitusta pientalovaltaisempaan suuntaan.
”Pientalot Suomessa tehdään 90-prosenttisesti puusta, joten rakentamalla pientaloja puun käyttö kasvaisi nykyisistä määristä jo olemassa olevilla, erittäin kilpailukykyisillä rakennustekniikoilla. Samalla vastattaisiin parhaiten myös asiakkaiden tarpeisiin, sillä valtaosa suomalaisista haluaisi asua pientaloissa”, Seppo Romppainen sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


