Monet kalalajit suosivat isokokoista kumppania – kalastus taas poistaa suurikokoisia suosittuja kutukumppaneita
Kalastuksen vaikutuksia kalojen parinmuodostukseen on tutkittu suhteellisen vähän, sillä parinvalinnan tutkiminen luonnossa on haastavaa.
Tenolla lohen, taimenen, nieriän ja harjuksen alamitta on 30 senttiä, ylämittaa ei ole. Kuva: Pekka FaliIsokokoisesta kumppanista on kaloille monenlaista etua, todetaan Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.
Akatemiatutkija Silva Uusi-Heikkilä arvioi kirjallisuuskatsauksessa kalastuksen vaikutuksia kalojen parinvalintaan ja kantojen elinvoimaisuuteen. Artikkeli julkaistiin Evolutionary Applications -julkaisusarjassa toukokuun alussa.
Evoluutioekologisessa tutkimuksessa sukupuolivalinta kuvaa lisääntymiseen liittyvää etua, joka joillakin saman lajin yksilöillä on toisiin yksilöihin nähden.
Seksuaalivalinta usein suosii isokokoisia koiraita ja naaraita, kun taas kalastus tyypillisesti poistaa näitä superyksilöitä.
Isokokoinen kumppani saattaa parantaa jälkeläisten selviytymismahdollisuuksia esimerkiksi tarjoamalla parempilaatuisen kutupesän kuin pienikokoinen.
Isokokoinen koiras taas huolehtii mätimunista ja kuoriutuvista poikasista määrätietoisemmin kuin pieni koiras, ja täten naaras suosii isoa koirasta.
Isokokoinen lohinaaras on puolestaan hyvin hedelmällinen ja pystyy kaivamaan syvän kutupesän virtaavan joen pohjaan. Tällainen naaras houkuttelee paikalle useita koiraita.
Kalojen seksuaalivalintaa on tutkittu monilla mallilajeilla, kuten miljoonakalalla, seeprakalalla ja kolmipiikillä.
Kalastus toimii usein luonnossa seksuaalivalintaa vastaan, koska se poistaa kannasta suurikokoisia, suosittuja kutukumppaneita. Kalastuksen vaikutuksia kalojen parinmuodostukseen ja sitä kautta lisääntymismenestykseen on tutkittu suhteellisen vähän.
”Kalojen parinvalinnan tutkiminen on luonnossa usein haastavaa”, sanoo Uusi-Heikkilä.
Turskan lisääntymistä on tutkittu jonkin verran koeoloissa etenkin Kanadassa. Lohi puolestaan lisääntyy syntymäjoessaan, jossa kutua ja parinvalintaa on helpompi tarkkailla.
”Kalastuksen ja seksuaalivalinnan yhteisvaikutusta tulisi tutkia enemmän, jotta ymmärtäisimme kalastuksen kokonaisvaikutukset kalakantojen kasvuun ja elinvoimaisuuteen.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

