Oulussa kehitettiin ketterä vesikasvikeräin haitallisen vieraslajin torjuntaan – kerää jopa 3,6 tonnia biomassaa tunnissa
Haitallinen vieraslaji leviää helposti pienistäkin paloista, mutta uusi vesikasvikeräin pystyy keräämään biomassan tehokkaasti.
Vesikasvikeräimellä voidaan kerätä jopa 3,6 tonnia vesiruttoa tunnissa. Kuva: Oulun yliopisto / Lauri KunnariOulun yliopistossa kehitettiin vesikasvikeräin, jolla voidaan kerätä vesiruttoa tehokkaasti.
Asiasta kerrotaan Oulun yliopiston tiedotteessa.
”Vesikasveja poistetaan yleensä vaihtelevilla paikallisilla ponnistuksilla erilaisilla leikkureilla tai työläillä nuotilla ja tehokkaampaa ratkaisua on kaivattu”, sanoo Oulun yliopiston professori Emil Kurvinen tiedotteessa.
Vesikasvikeräimellä voidaan kerätä vesiruttoa noin tuhat kiloa tunnissa. Aika sisältää myös siirtoajon ja lastin purkamisen.
”Parhaimmillaan on kerätty paksua vesiruttopatjaa jopa noin 3,6 tonnia tunnissa, kun sen alla ei ole keräystä hankaloittavaa mutaa”, kertoo Oulun yliopiston projektitutkija Jonne Untinen tiedotteessa.
Laitteessa on leikkaavat terät, keräin eli nostokuljetin ja säiliö. Vastaavanlaisia koneita on tehty maailmalla aiemmin, mutta ne ovat olleet isompia ja kalliimpia.
Oulun yliopisto on kehittänyt laitteen ketteräksi. Siinä on siipirattaat, joten kasvillisuus ei tartu potkurin ympärille. Myös paikallaan kääntymistä on kehitetty.
Laitteen paino on noin 1200 kilogrammaa ja moottorin teho on 24 hevosvoimaa.
Vesirutto on haitallinen vieraslaji. Sen kasvustot voivat olla tiheitä ja haitata vesistöjen käyttöä.
Vesiruton hävittäminen on vaikeaa, koska se ei kellu veden pinnalla. Lisäksi kasvi voi levitä uusille alueille ja lisääntyä pienistäkin paloista.
”Onnistuimme toteuttamaan käytännöllisesti hyvin toimivan ratkaisun, jonka keruuteho on todistettu. Se mahdollistaa kustannustehokkaan korjuu–logistiikka–tuotantoketjun rakentamisen sekä biomassan jalostamisen biokaasuksi, energiaksi, lannoitteiksi tai torjunta-aineiksi jätteeksi läjittämisen sijasta”, sanoo Kurvinen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





