Koulutuksen karsimisen loputtava, vaatii puutuoteteollisuus
Puutuoteteollisuus ry:n mukaan ala kärsii osaajapulasta.
Puutuoteteollisuus vaatii muutosta alan koulutuspaikkojen karsintaan. Kuva on UPM:n Savonlinnan vaneritehtaalta. Kuva: Viestimedian arkistoPuutuoteteollisuus on huolissaan koulutuksen niukoista resursseista.
Alan etujärjestön Puutuoteteollisuus ry:n mukaan välilliset työpaikat mukaan lukien 61 000 suomalaista työllistävä ala kärsii osaajapulasta.
”Yhden Suomen suurimman vientialan koulutuspaikkoja on karsittu, vaikka puupohjaiset ratkaisut kiinnostavat ja kasvattavat markkinaosuutta maailmalla. Tähän on saatava muutos”, Puutuoteteollisuus ry:n puheenjohtaja, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo tiedotteessa.
Kopran mielestä keskustelua puutuoteteollisuudesta tulisi laajentaa myönteisistä ilmastovaikutuksista talouteen.
”Puutuotteet tuovat teollisen esivalmistuksen rakentamiseen ja tehostavat merkittävästi rakentamisen työn tuottavuutta, joka on viimeiset 50 vuotta polkenut paikallaan. Samaan aikaan teollisuuden tuottavuus on kolminkertaistunut.”
Järjestön vuosikokous päätti valita Kopran jatkokaudelle puheenjohtajana. Lammin Ikkunoiden toimitusjohtaja Hannu Saarinen jatkaa varapuheenjohtajana. Uutena jäsenenä Puutuoteteollisuus ry:n hallitukseen valittiin Kontiotuote Oy:n toimitusjohtaja Mika Rytky.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










