Puutuoteteollisuus on saanut uusia jäseniä
Mukaan liittyivät Pölkky Oy, Kontiotuote Oy sekä Suomen Rakennustuote Oy.Pölkky Oy, Kontiotuote Oy sekä Suomen Rakennustuote Oy liittyivät Puutuoteteollisuus ry:n jäseniksi marraskuun lopulla. Yhdistyksen työsarkaa on puutuotteiden valmistuksen ja loppukäytön kehittäminen ja etujen valvonta.
Puutuoteteollisuuden jäseneksi liittynyt Pölkky tunnetaan yhtenä Pohjois-Suomen merkittävimmistä puunjalostajista. Kuusamossa sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi Pölkkyllä on tuotantolaitokset Taivalkoskella, Oulussa, Pohjois-Kuusamon Kitkalla sekä Kajaanissa.
Vuosittaisesta noin 700 000 kuutiometrin sahatavaratuotannosta yritys jatkojalostaa kolmanneksen höyläämällä, sormijatkamalla, kyllästämällä, liimaamalla ja pintakäsittelemällä.
Kontiotuote on maailman suurin hirsitalovalmistaja. Kontion hirsirakennuksia valmistetaan yhtiön tehtaalla Pudasjärvellä. ”Kontiotuote haluaa Puutuoteteollisuuden jäsenenä vaikuttaa puurakentamisen asemaan sekä kansainvälistymiseen tulevaisuudessa”, sanoo Kontiotuotteen toimitusjohtaja Mika Rytky.
Suomen Rakennustuote valmistaa Haapavedellä sijaitsevassa suurelementtitehtaassa puurakenteisia elementtejä kaikkeen rakentamiseen.
Yritys on toimittanut elementit yli 1000 kohteeseen Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.
Puutuoteteollisuus on Suomen vanhimpia toimialoja. Puu- ja huonekaluteollisuuden nykyinen liikevaihto on noin 8 miljardia euroa ja työntekijämäärä noin 30 000.
Alan viennin arvo on 3 miljardia euroa
Puutuoteteollisuus ry edistää puutuoteteollisuuden asemaa biotalouden toimijana. Siihen kuuluvat elinkeinopoliittiset toimintaedellytykset, puutuotteiden kilpailukyky ja loppukäyttö sekä alan tutkimustoiminta.
Puutuoteteollisuuden toimitusjohtajan Matti Mikkolan mukaan yhdistys tarjoaa toimivan edunvalvonnan alustan sekä puutuotteiden valmistajille että rakentamisen sidosryhmille. Se myös liittää suomalaiset valmistajat toimialan eurooppalaiseen keskusteluun ja kehitystyöhön.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









