Puukaupat keskittyvät nyt harvennuksiin – jopa ensiharvennukset kiinnostavat
Hintojen laskusta huolimatta kantohinnat ovat edelleen viimevuotista paremmat.Puukauppaa suunnittelevien metsänomistajien kannattaa hoitaa harvennukset kuntoon. Jopa ensiharvennuskohteet saattavat nyt kiinnostaa ostajia.
”Puukauppa on käynyt reippaasti viimevuotista vilkkaammin. Puuta on hyvin tarjolla laskevista hinnoista huolimatta”, toteaa tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Viime perjantaihin mennessä Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat ostaneet yksityismetsistä noin kymmeneksen enemmän puuta kuin vuosi sitten.
Järvisen mukaan sahatavaran vientihinta on laskenut ja sahoilla on poikkeuksellisen hyvin tukkia. Siksi tukin ostossa on varovaisuutta.
”Kuitupuu käy paremmin kaupaksi, joten metsänomistajat voivat hoitaa harvennuksia kuntoon.”
Kantohinnat kääntyivät laskuun viime vuoden lopulla. Järvisen mukaan esimerkiksi kuitupuun viimevuotinen hinnannousu on sulanut aika pitkälle pois.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäteollisuus maksoi silti alkuvuoden puukaupoissa viime vuoden keskihintaa kovempia kantohintoja.
Tammikuussa havutukin kantohinnat laskivat yli kolme prosenttia. Tukin keskimääräinen hinta jäi kuitenkin reaalisesti neljä prosenttia viime vuoden keskimääräistä hintaa korkeammaksi.
Mäntykuitupuusta maksettiin tammikuun pystykaupoissa keskimäärin 17,8 euroa ja kuusikuitupuusta 19,4 euroa kuutiometriltä. Kuitupuun keskimääräinen hinta oli tammikuussa viisi prosenttia viime vuoden hintatasoa korkeampi.
Helmikuussa kuitupuiden hinnat ovat pysyneet ennallaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

