Tornionjoella kalastajan saalislohen arvoksi tulee reilusti yli tuhat euroa, aluetaloudellinen hyöty nousee yli 10 miljoonaan euroon
Suomalainen eränkäynti ja luonto kannattaisi tuotteistaa nykyistä korkeamman jalostusasteen tuotteiksi.Erätalous on tärkeä biotalouden kasvuala, jonka tukeminen hyödyttää erityisesti työpaikkapulasta kärsiviä harvaan asuttuja alueita. Näin todetaan Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin toteuttamassa tutkimuksessa.
Tornionjoen alueen kalastusmatkailusta tehtiin erillinen tapaustutkimus. Siinä havaittiin, että kalastusmatkailu toi viime vuonna yli 10 miljoonaa euroa aluetaloudellista hyötyä Tornionjoelle ja tarjosi kausityöntekijöille töitä.
Kalastusmatkailijan kalastaman yhden lohikilon aluetaloudelliseksi arvoksi saatiin laskelmissa 214 euroa ja yhden lohen arvoksi 1 320 euroa.
Ruralia-instituutti toteutti tutkimuksen valtioneuvoston toimeenpanosta, maa- ja metsätalousministeriö oli hankkeen vastuuministeriö. Tavoitteena oli tuottaa ehdotuksia erätalouden liiketoiminnan kehittämiseksi.
Suomalainen luonto ja luonnonvarat muodostavat perusresurssin, jonka varaan erätalouden tuotteiden ja palvelujen kehittäminen sekä markkinointi rakennetaan, todetaan raportissa.
Tutkimuksen päätelmien mukaan suomalainen eränkäynti ja luonto kannattaisi tuotteistaa nykyistä korkeamman jalostusasteen tuotteiksi ja edistää samalla niiden vientiä ulkomaille.
Erätalouden ensisijainen vetovoimatekijä on saalis eli esimerkiksi metsästettävä riistaeläin, kalastettava kala tai kuvattava suurpeto.
Myös eräyrittäjien tyypillisesti vahva oma osaaminen ja pitkä luontokokemus ovat tärkeitä vetovoimatekijöitä. Suomella on imago eksoottisena, mutta samalla laadukkaana, luotettavana, puhtaana ja turvallisena maana.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

