Kemin biotuotetehdas aloitti sellutoimitukset asiakkaille
Metsä Groupin tehtaan odotetaan pääsevän täyteen tuotantokapasiteettiin noin vuodessa.
Biotuotetehtaan rakentaminen alkoi helmikuussa 2021. Se tuotti ensimmäiset sellupaalit syyskuun lopulla tänä vuonna. Kuva: Jouni PorsangerMetsä Groupin Kemin biotuotetehtaan tuotannon ylösajo kohti täyden kapasiteetin tuotantoa etenee. Yhtiön tiedotteen mukaan sellutoimitukset asiakkaille ovat alkaneet.
Tehtaan täyden tuotantokapasiteetin saavuttaminen kestää noin vuoden.
”Tuotannon jatkuvuus, tuotantomäärät ja tuotteen laatu on kehittynyt oikeaan suuntaan. Täysi tuotantokapasiteetti tullaan saavuttamaan suunnitellusti ensi vuoden syksyllä”, kertoo biotuotetehtaan tehtaanjohtaja Tomi Seppä tiedotteessa.
Tehtaan puukentälle tehtiin täysin uutta teknologiaa puuraaka-aineen vastaanottoon, varastointiin ja syötön prosessiin.
”Autonomisten puukenttänostureiden autonomian rakentaminen ja hienosäätö sekä henkilöstön koulutus vaativat aikaa virheettömän toiminnan saavuttamiseksi. Tämäkin etenee suunnitellun ohjelman mukaisesti, ja puukenttätoimintojen tehokkuus ja laatu paranevat jatkuvasti”, Seppä arvioi.
Biotuotetehtaan rakentaminen alkoi helmikuussa 2021. Se tuotti ensimmäiset sellupaalit syyskuun lopulla tänä vuonna.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








