Itävaltalaisomistaja vaihtoi omat miehensä Pölkyn kaikkiin johtotehtäviin
Johtajavaihdosten lisäksi yhtiö aloittaa syksyllä säännölliset toimitukset Yhdysvaltoihin.
Suomen tehtaiden tuotantomäärät ovat suunnitellulla tasolla. Kuva Kuusamon sahalta. Kuva: Kai TirkkonenPölkky Oy:n johdossa tapahtuu muutoksia, yhtiö tiedottaa. Uutena toimitusjohtajana aloittaa Alexander Kainer. Henkilöstöstä, tietohallinnosta, taloushallinnosta sekä ohjauksesta vastaa talousjohtaja Andreas Schierle.
Henkilöstömuutosten lisäksi jakeluyritys Pfeifer Timber GmbH on aloittanut toimintansa Suomessa myynnissä, asiakaspalvelussa ja tilausten käsittelyssä.
Itävaltalainen Pfeifer Group osti Pölkky Oy:n tammikuussa 2023. Sittemmin yhtiö on investoinut suomalaisiin toimipaikkoihin, kuten Kajaanin sahaan, laajempaan kuivauskapasiteettiin Taivalkoskella sekä SAP:n käyttöönottoon.
Yhtiö aloittaa syksyllä säännölliset toimitukset Yhdysvaltoihin. Japanissa kysyntä on ollut ennakoitua korkeampaa ja Isoon-Britanniaan avattiin oma myyntipiste.
Suomessa Taivalkosken, Kuusamon ja Kitkan tehtaiden tuotantomäärät ovat suunnitellulla tasolla, ja Kajaanissa tuotanto on jatkunut huoltotauon jälkeen lupaavin tuloksin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







