Pölkyn toimitusjohtaja vaihtuu – Jari Suominen ehti olla tehtävässä puolitoista vuotta
Toimitusjohtajuudesta luopuvan Jari Suomisen mukaan lähtöön ei liity dramatiikkaa.
Jari Suominen on tehnyt pitkän uran metsäteollisuudessa. Kuvassa hänellä on Stora Enson pinssi, sillä ennen Pölkkyä hän toimi yli 25 vuotta eri rooleissa Stora Ensossa. Kuva: Jarkko SirkiäPuunjalostaja Pölkyn toimitusjohtaja Jari Suominen jättää yhtiön toimitusjohtajuuden.
Suominen ehti olla Pölkyn toimitusjohtajana noin puolitoista vuotta. Hän aloitti tehtävässä vuoden 2024 alussa.
Suominen toteaa Koillissanomat-lehdelle, että lähtöön ei liity ”mitään draamaa”, vaan asiasta on sovittu yhtiön ja konsernin päättäjien kanssa.
Pölkky on Pohjois-Suomen suurimpia yksityisiä puunjalostusyhtiöitä. Sen sahat ja jatkojalostuslaitokset sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella ja Kajaanissa. Oulussa yhtiöllä on painekyllästyslaitos.
Joulukuussa 2022 itävaltalainen Pfeifer kertoi ostavansa Pölkyn Virranniemen perheeltä. Kauppa toteutui tammikuun lopulla 2023.
Tuoreimman julkisista rekistereistä saatavan tiedon mukaan Pölkyn liikevaihto oli 182 miljoonaa euroa ja tilikauden tappio 37 miljoonaa euroa. Tilikausi oli poikkeuksellisesti 16 kuukauden mittainen alkaen syyskuun alusta 2022 päättyen vuoden 2023 loppuun.
Maaseudun Tulevaisuus ei tavoittanut Suomista kommentoimaan lähtöään.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








