METSÄSTYSKAUSI
Luvalliset alueet on parasta varmistaa kartoista ja
tarvittaessa Maanmittauslaitokselta.
Passipaikat sijoittuvat
luontaisesti lähelle maanomistuksen rajoja,
esimerkiksi ojiin.
Aseet ja luvat pitää hoitaa
kuntoon ajoissa.
On myös hyvä varmistaa,
että panokset ovat
oikeanlaisia.
Ampumista on syytä
harjoitella pitkin kesää.
Myös koiran on oltava
kunnossa heti kauden alussa. Muuten metsästys onnistuu vasta jouluna.
Ammuttaessa kannattaa
pyrkiä mahdollisimman hyvään osumaan sekä lihan että
eläimen kärsimyksen kannalta.
Riistan käsittelyyn
kannattaa varautua
hankkimalla mahdollisuuksien mukaan hyvä työpiste, joka on myös valaistu esimerkiksi
iltalennosta ammuttujen
sorsien käsittelyä varten.
Huolellinen riiputtaminen on oleellista lihan laadun
maksimoimiseksi.
Riiputtamisajan arvioinnissa voi käyttää 40 asteen sääntöä: kymmenen päivää
neljässä asteessa, kahdeksan viidessä ja niin edelleen.
Puhdistetut lihat voi laittaa suoraan pusseihin ja
pakastimeen. Riistan
valmistuksessa kannattaa
kokeilla myös kevyttä
kypsennystä.
Pienpetokannan hoitaminen ja sorsan tekopesät
parantavat sorsakantaa.
Kosteikot ovat
tärkeitä myös monille muille eläinlajeille ja luonnon
monimuotoisuudelle.
Metsänhoidossa voi suosia
kanalintukantaa ja muuta
riistaa.
Sorkkaeläimet löytävät
ravintoa riistapelloilta ja
suolakivistä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
