Ranskan massiivinen maastopalo on saatu hallintaan
Ranskassa riehuva suuri maastopalo on tuoreiden tietojen mukaan saatu hallintaan. Maastopalo on suurin Ranskassa sitten vuoden 1949 ja paloalueen kerrotaan olevan puolitoista kertaa Pariisin kokoinen.
Maastoa on palanut Ranskassa jo alue, joka on puolitoista kertaa Pariisin kokoinen. Kuva: Kari SalonenEtelä-Ranskassa tiistaista lähtien raivonnut 16 000 hehtaarin metsäpalo on paikallisviranomaisten mukaan saatu hallintaan.
Palo on kuitenkin edelleen aktiivinen ja pelastushenkilökunta pysyy alueella tulevina päivinä turvaamassa aluetta ja estämässä palon leviämistä.
Palosta kärsineet asukkaat eivät kuitenkaan voi vielä palata koteihinsa, sillä monet tiet ovat edelleen suljettuina ja alue on vaarallinen erilaisten palon aiheuttamien vaurioiden ja kaatuneiden sähkölinjojen vuoksi.
Ranskalaismedioiden mukaan palossa on kuollut yksi ihminen ja lisäksi 18 ihmistä on loukkaantunut. Suurin osa loukkaantuneista on pelastushenkilöstöä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan tuli on levinnyt epätavallisen nopeasti voimakkaiden tuulien ja erittäin kuivan kasvillisuuden ansiosta. Sääolosuhteiden muuttuminen on parantanut tilannetta eilisestä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






